tiistai 14. huhtikuuta 2026

Pyhäjärven kaupungin tilinpäätöksestä 2025

 

Pyhäjärven kaupungin tilinpäätöksestä vuodelta 2025

Osa 1

Tilinpäätös osoittaa alijäämää, eli yrityskielellä sanottuna tappiota, -2.025.583,- euroa. Edellisiltä vuosilta sitä on ennestään 1.421.393,- euroa.

Eli vuoden 2025 alijäämä on yhteensä 3.446.976,- euroa. Todettakoon samalla, että vuoden 2026 talousarvion loppusummaksi on arvioitu -1.613.024,- euroa. Toteutuessaan se merkitsee sitä, että vuoden 2026 lopussa alijäämää on 5 miljoonaa.

Lainamäärä on kaupungilla kasvanut 3,3 miljoonalla eurolla. Lainamäärä asukasta kohden on 8.962,- euroa. Omavaraisuusasteemme on velkojen lisääntymisen vuoksi vain 30,5 %. Laskua edellisestä vuodesta on 4,6 prosenttiyksikköä. Jotta omavaraisuus olisi kunnassa hyvä, sen pitäisi olla keskimäärin 70 %. Alle 50 %:n omavaraisuutta pidetään merkittävän suurena velkarasitteena.

Kunnan kuluista suurimman osan haukkaa henkilöstökulut, ollen 54,2 % kaikista kuluista.

Toimintakate: muodostuu kunnan toimintatulojen ja toimintamenojen erotuksesta. Tilinpäätöksen mukaan menot olivat 14.3 milj. euroa suuremmat kuin tulot. Vuonna 2024 luku oli 13,1 milj. Kasvua oli siten 1,2 milj.

Tuota 14,3 miljoonan menoerää ”katetaan” verotuloilla ja valtionosuuksilla, sekä rahoitustuotoilla. Kun nämä on mukana, saadaan vuosikate, joka on negatiivinen. Eli tulot kaikkinensa eivät riittäneet kuluihin.

Asukasluku on laskenut 156 henkilöllä, ollen vuoden lopussa 4553 asukasta. Vuonna 2025 syntyi 22 lasta. Vuonna 2024 syntyi 18 lasta.

Konserni: kaupunki+tytäryhtiöt

Tilinpäätös osoittaa konsernissa 2.306.000,- miljoonaa alijäämää. Edellisenä vuonna se oli 1.342.000,- miljoonaa. Kuntakonsernin lainakanta on lisääntynyt 48 miljoonasta 52 miljoonaan, eli 4 miljoonaa.

Asukasta kohden konsernin velkamäärä on 11.459,- euroa.

Kuntakonsernin omavaraisuus aste on alhaisempi verrattuna kaupungin tilinpäätökseen. Konsernin omavaraisuusprosentti on vain 17,5 %. Esimerkiksi vuonna 2023 se oli 24,7 %.

Tytäryhtiöistä haastetta riittää etenkin Kiinteistö Oy Rillankivellä, jonka tulos on -382.518,- euroa, mutta myös Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy:llä, jonka tulos on niukin naukin plussalla, ja jolla varmasti on korjausvelkaa verkostojen kunnossapidossa. PyhäNet Oy:n tulos on tappiolla -190.205,- euroa.

Aleneva väestömäärä vaikuttaa ylipäätään kaikkeen palvelutarpeeseen.

Konsernin tulos on, rohkenen sanoa huono. Kaupungilla ja tyttärillä riittää haastetta, johon pitää reagoida välittömillä toimilla. Tarkoitan, tulojen ja menojen tasapainottamista. Rakenteita muuttamalla ja sopeutustoimenpiteillä.

Seuraavassa osiossa kirjoitan tytäryhtiöistä.

Pyhäjärvi 14.4.2026

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

2 kommenttia:

  1. Surkealta näyttää, valitettavasti. Jostain on löydettävä säästöjä.

    VastaaPoista