Vuosi vaihtui, jälleen kerran. Minulle se merkitsi uuden vuosikymmenen alkua ikämittarissa. On valettu tinoja, joiden moninaisista "pitsiröyhelö" kasoista ennustettu tulevaa vuotta ja tapahtumia tinavalajan elämässä. No näillä vuosiluvuilla ei enää tule tinoja sulatettua. Onko lapsen usko kadonnut, vai onko niin, että realistisuus on vallannut mielen. Molemmat tärkeitä!
Urheilun saralta odotetaan olympialaisia ja Suomelle mitaleita. Toivotaan, että urheilijat voivat ottaa mittaa toisistaan hyvissä olosuhteissa rehdisti ja turvallisesti.
Yhteiskunnallisissa ympyröissä olemme muutosten edessä. Muutoksen, jonka vaikutuksista ollaan montaa eri mieltä. Ettei vain olis muutosta muutoksen vuoksi.
Kuntarakennelaki tuli voimaan 1.7.2013. Keskeisin lakiin lisätty kohta on 1a luku. Siinä on kunnille säädetty velvollisuus osallistua kuntaliitosselvitykseen. Valtioneuvoston toimivaltaa lisätään perustuslain asettamien reunaehtojen mukaisesti. Valtioneuvoston toimivallan lisääminen rajoitetaan kuitenkin valtioneuvoston kannanoton mukaan reunaehtojen lisäksi alueen asukkaiden enemmistön tahtotilaan sitomisella.
Sote-uudistus osana kuntauudistusta puukkaa myös päälle. Sote-uudistuksen tarkoituksena on yhdistää sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut.
Uudistuksen toteuttamiseksi on valmistelurymän laatima esitys järjestämislaiksi annettu Huoviselle 19.12.2013. Kuntien tulee antaa lausunto järjestämislaista 13.3.2014 mennessä. Kun otetaan huomioon joulunaika, niin käytännössä meillä on vajaa kaksi kuukautta ottaa kantaa Sote järjestämislaista. Minulle tulee siis kiire tutustua asiaan. Vaihtoehtoisia toimintamalleja ja -tapoja kun löytyy. Hoiteleeko homman julkishallinto, yksityinen, vai molemmat yhdessä, onko isäntäkuntamalli, kuntayhtymämalli jne. Toivon, että päättäjillä riittää aikaa tutustua asiaan, jotta emme tekisi päätöksiämme sen perusteella, mitä meille "syötetään". Vaan vasta tarkan tiedon perusteella.
Että näin: muutoksia.
Kuntaliitosten osalta vastustan pakkoliitoksia. Pakko sananakin tulis poistaa. Pakko johtaa vastarintaan, josta on aina omat negatiiviset seuraamukset, ainakin jollain aikajanalla. Eiköhän olisi parasta antaa liitosten tapahtua vapaaehtoisesti. Kun meidän sukupolvi on maan povessa, asia ratkeaa helposti. Tarkoitan sitä, että nuorempi sukupolvi on työn perässä joutunut seilaamaan ympäri Suomea; ei heille enää merkitse kotikunta tai kotiseutu sitä, mitä meidän ikäluokille. Veikkaan, että 10-15 vuoden päästä homma toimii siten, että Suomessa on 3 hallintoaluetta. Eteläinen-, keski- ja pohjoinen Suomi.
Paitsi, että kun katson tätä "maailman menoa", tunnustan itseni siihen joukkoon, joka näkee tulevaisuuden valitettavasti synkkänä. Markkinatalous on tullut tiensä päähän. Ihmiskuntaan on tultava uusi tie. Taloudellisen kasvun tavoittelun sijaan tulee henkisen kasvun tavoittelu. Henkisen kasvun tavoittelu luo turvallisuutta ja tasapuolisuutta sekä inhimillisyyttä. Henkinen kasvu tarvitsee myös taloudellista asennetta. Järjestys vain muuttuu.
Sote-uudistuksessa näkisin samoin. Niin kauan kuin maaseudulla on elämää, tulee lapsiperheille, iäkkäille ja työttömille varmistaa lähipalvelut.
Kuntamme kehittämisessä on haasteita. Toivon, että tulevaisuusstrategia olisi ohjenuorana kaikessa toiminnassa. Meidän on kaikkien ryhdyttävä puhaltamaan yhteen hiileen. Klikkiytymät halki, poikki ja pinoon! Pitäisi katsoa etupeiliin enempi, kuin tasapeliin. Avoimuus ja laillisuus päätöksissä tärkeää valitusten vähentämiseksi.
Väestömäärään vaikuttaa eniten syntyvyyden ja kuolleisuuden suhde. Yhtenä mahdollisuutena Muuttotappion kääntämisessä voitoksi olisi kehittää palveluja, jotka suosivat talouksia, jotka ovat kiinnostuneita etätyöstä ja down shiftingistä, eli kohtuullistamisesta ja muuten vaan maalle muuttamisesta. Kohtuullistamisesta ei ole tarpeeksi vielä puhuttu. Olen joskus esittänytkin: Miksei meidän sallita tyytyä vähempään. Yksi henkisen kasvun mittari parhaimmillaan. Katto pään päällä, ruoka, perhe (mieluiten kolme polvea) ja työtä sopivasti, yhteisöllisyyttä! Meiltä päättäjiltä vaaditaan paljon. Tulee olla aikaa perehtyä päätettävissä oleviin asioihin.
Hätiköinti ei ole hyväksi. Yhteisiä, kaikkien valtuutettujen välisiä keskusteluita pitäisi lisätä. Jokaisen mielipidettä on kunnioitettava. En ymmärrä eri puolueiden ryhmäkeskusteluja. Kaikki valtuutetut saman pöydän ympärille säännöllisin väliajoin.
Hyvää tätä vuotta kaikille!
maanantai 13. tammikuuta 2014
maanantai 18. marraskuuta 2013
Virtaa...
Viikonlopun myrsky pysäytti lähes koko Suomen. Pani ajattelemaan, että maapallo "kipuilee". Varsinkin, kun lähes päivittäin kuulemme erilaisista katastrofeista ympäri maailmaa.
Sähkö hallitsee elämäämme monilla eri tavoin. Meillä lamput eivät syttyneet lähes 12 tuntiin. No, ei muuta kun kynttilät palamaan, puu-uuniin tuli.. kahvit kaasukeittimellä. Mikäpä ollessa. Ei siis mitään hätää.
Mutta, kun puhelimesta loppui virta, alkoi jo mietityttää. Onneksi autossa oli laturi ja autokin lähti käyntiin.
Tulin ajatelleeksi niitä, jotka tuolloin mahdollisesti olivat todella avun tarpeessa. Kuinka ikääntynyt, autoton henkilö toimisi. Naapureihin matkaa useita kilometrejä.
Onko menty eteenpäin, onko yhteiskunta kehittynyt, niitä sanoja kun viljelemme puheissamme. Mielestäni näin ei yksiselitteisesti voida sanoa. Olemme erittäin haavoittuvaisia, johtuen rakennuskulttuuristamme, tietotekniikasta, niiden hyvistä puolista huolimatta.
Arvelen, että tällaisten ongelmatilanteiden välttämiseksi uusille innovaatioille on sijaa.
Kynttilän valossa ryhdyin joulusiivoukseen. Kaappien sisällön järjestely onnistui vähän hämärässäkin. Järjestelin valokuvia, vuosien varrella saatuja, itse tehtyjä syntymäpäiväkortteja, ihania äitienpäivätervehdyksiä. Kiitollisena ajattelin ystäviäni, lapsiani ja lasten lapsiani.
Mutta se mikä minut todella pysäytti, oli kaksi käsin kirjoitettua kirjettä, jotka tyttäreni olivat kirjoittaneet toisilleen pienenä ollessaan. Kirjeistä huokui lämpö ja rakkaus.
Mitä kirjeiden kirjoittamisen suhteen on tapahtunut. Onko kehitytty, onko menty eteenpäin. Istumme tietokoneiden orjuuttamana päivästä toiseen, sähköpostia, nettiä, Facebookia... Mitä jätämme jälkikasvulle. Tunteettomia tekstejä eri vempeleissä, jotka nekin tarvitsevat sähköä.
Haastankin kaikki lukijani loppuvuonna kirjoittamaan yhden kirjeen jollekin lähimmäisille.
Hyvää joulun odotusta!

perjantai 11. lokakuuta 2013
Muutoksesta
Muutoksesta, alituisesta muutoksesta tuli mieleen eräällä kurssilla esiin tuodut seikat. Ne laittoivat minun ajattelemaan, onko muutos aina tarpeellinen?
Muutos on mahdollisuus, mutta samalla se vihollinen neo 1.
- vain muutos on merkittävää, ei nykyisyys
- muutos on lupaus paremmasta huomisesta
- helppo on puhua siitä miten ympäristö muuttuu ja organisaatio sen mukana, KUIN KERTOA MITÄ
ETUJA muutoksesta on
- koskaan ei osoiteta, että muutos on tuottanut luvattua asioita, vaan siirrytään jo seuraavaan muutokseen
- muutos on valtapelin väline
MUUTOS VAIN, JOS SE ON TARPEEN ei muutoksen vuoksi.
Pakostakin jouduin miettimään tätä nykyistä yhteiskunnallista murroskautta. Soteasiat, kuntarakenne jne.
Olisko aika pysähtyä, harkita? Onko muutokset tarpeellisia muutoksen vuoksi? Onko se vain valtapelin väline?

tiistai 24. tammikuuta 2012
Hallituksen huoneesta 23-1-2012
Hallituksen esityslistalla on poikkeuksellisen paljon päätettäviä asioita. Kokous kesti lähes klo 22.00.
Kuntaliiton jäsenmaksun suhteen oma mielipide on se, että Pyhäjärven kaupungin on syytä tarkoin miettiä, maksetaanko sitä. Suuruushan on noin 18.000 euroa vuodelle 2012. Joutuu miettimään, saammeko kuntana tätä summaa vastaavan määrän palveluita kuntaliitosta. Jo senkin takia aprikoin asiaa, että olen tässä luottamusmiesaikana havainnut, että sieltä kysyttäessä, samasta asiasta annetaan lähes päinvastaisia lausuntoja. Lisäksi kuntaliitto ei ole tarpeeksi ajanut pienten kuntien etuja, eikä ole niiden mielipiteitä tarpeeksi kuunnellut.
Kaupunginhallitus ei voinut, eikä voi panna täytäntöön jouluun 29. päivänä pidetyn valtuuston päätöksiä yksinkertaisesti siitä syystä, ettei siellä päätettyjä asioita ole valmisteltu kuntalain 53§ mukaisesti, eikä toimielin itse ole yksimielisesti päättänyt, että esittelijän tehtävän suorittaa kokousta johtanut valtuustonpuheenjohtaja.
Valtuustonpuheenjohtalle annettu epäluottamuslause, joka on seurausta poliittisen luottamuksen menettämisestä, on valtuuston enemmistön allekirjoittama. Valtuuettuina toimenpide on täysin oikea. Valtuutettujen tulee toimia tehtävässään kuntalain 32 § edellyttämällä tavalla. Jollei näin on todennettavissa, on toimielimen puututtava asiaan. Sama koskee kunnan edustajaa kuntayhtymien hallituksissa. (ks kuntaliiton R.Myllymäen kommentti Iisalmen Sanomat).
Valitettavasti kaupunginhallitusta on lähes koko valtuustokauden työllistäneet monet, monet oikaisuvaatimukset, täytäntöönpanokiellot jne. Voi, kunpa olisi saanut rauhassa toteuttaa kuntastrategiaa pyhäjärven ja sen asukkaiden etuja silmälläpitäen. Jospa se aika vielä joskus koittaisi.

maanantai 26. joulukuuta 2011
Alkanut viikko
Pyhäjärven kunnalliselämässä on tällä viikolla päätettäväna kuntalaisten kannalta erittäin tärkeä ja kauaskantoinen asia. Hallituksen esitys on yksimielinen ja hallitus toivoo valtuuston luottamusta asian suhteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)