Maanantaina oli valtuustossa päätettävänä Pyhäsalmen
Kvanttikiinteistöt Oy:n perustamista koskeva asia.
Hallituksen esitys valtuustolle oli, että valtuusto hyväksyy
Pyhäsalmen Kvanttikiinteistöt Oy:n perustamisen osakeyhtiön
vähimmäisosakepääomalla, eli 2500,- eurolla. Tämän lisäksi valtuusto tekisi
periaatepäätöksen enintään yhden miljoonan euron osakkeiden merkinnästä
investointien ajankohtaistuessa.
Tämän perustettavan yhtiön tarkoitus on rakentaa kaivoksen
uumeniin tutkimuskeskus, jota sitten mahdollisesti eri tutkijat käyttäisivät.
Esitin valtuustossa, että yhtiö voidaan perustaa, mutta yhden
miljoonan euron osakemerkinnästä olin eri mieltä. Tein vastaehdotuksen, että
tämä kohta jätetään hyväksymättä.
Äänestyksessä hävisin, eli hallituksen esitys tuli
päätökseksi.
Perustelin esitystäni sillä, että valtuustossa ei esitetty
mitään dokumenttia minkään muun tahon osallisuudesta rahoitukseen. Ei
valtiovallan, ei seutukunnan, ei kansainvälisen tiedeyhteisön.
Laguna-säätiön kerrottiin olevan toimitilojen käyttäjä.
Missä tällainen on perustettu? On kuulemma suunnitelmissa. Ei ollut perustamisasiakirjoja.
Mielestäni nyt pitäisi ensin odottaa muilta tahoilta
rahoituspäätöksiä, ei meillä ole yksinkertaisesti varaa olla alati
maksumiehenä.
En voi millään käsittää, että tuo päätös suunnatusta
osakeannista piti tehdä nyt. Ymmärtäisin asian, jos rakennettaville tiloille
olisi jo varmat käyttäjät, (esim. dokumentti Laguna-säätiöstä) , jotta
rakennettavasta tilasta saataisiin vuokratuloja. Pelkoni on, että miljoona
palaa aika nopeasti ilman vastinetta.
Kiinteistöyhtiölle
liiketoimintamallissa sanotaan, että kiinteistöyhtiö kattaa investointiin
tarvittavan velan takaisinmaksun, korot ja tilan ylläpito kulut. Tästä on
pääteltävissä se, että yhtiö tulee ottamaan velkaa. Mikähän taho tulee olemaan
velan takaajana? Arvelen, että kaupunki, koska yhtiöllä ei ole mitään
substanssia vakuudeksi. Tulee mieleen, että jos yhtiö ottaa velkaa, mihin se
tarvitsee osakepääomaa enemmän kuin vähimmäispääoman?
Perustelin esitystäni myös sillä, että meillä on tällä
hetkellä todella suuri haaste sote-asiassa. Miten voimme turvata parhaan
mahdollisen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntalaisillemme lähipalveluina.
Laskin, että tuolla miljoonalla saisimme noin 25 käsiparia tuonne vaativaan
vanhustentyöhön ja lasten, sekä perheiden pariin. Eikö pidä vahvistaa
mieluummin näitä toimintoja kuntalaisten hyväksi.
Joka tapauksessa mahdolliseen kaivoksen loppumiseen on
varauduttava.
Tuon sen esille, että en missään tapauksessa vastusta tutkimuskeskuksen rakentamista.
Tehtäköön rakentaminen kuitenkin vasta sitten, kun tiloille
on selkeää ja varmaa kysyntää. Kyllä valtuustossa pian saadaan aikaan sitten
määrärahapäätös.
Että näin, tällä kertaa
Raija