Kaupungin tilinpäätöksestä ja vähän muustakin
Pyhäjärven kaupungin tilinpäätös on valmistunut. Tuon
esille muutamia keskeisiä lukuja. Toimintatulot olivat 4,3 milj. (lähes samat
kuin v. 2016) ja toimintamenot 42,2 milj. euroa. Toimintakate oli siten -37,8
milj.
Verotulot ja valtionosuudet nousivat verrattuna v.
2016. Ne olivat yhteensä 37,3 milj. euroa, joten vain n. 500.000,- kulut olivat
suuremmat kuin tulot. Korkotuotot vähennettynä korkokuluilla toivat
kassaan hieman yli puoli miljoonaa. Tämän jälkeen tulos oli hieman positiivinen
ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen!
Poistokirjausten ja varausten kirjausten jälkeen
lopullinen tulos oli -1,1 milj. (v. 2016 se oli -3,7 milj.) Taseessa on em.
tuloksen jälkeen ylijäämää 5,3 milj. euroa.
Suunta on siis oikea. Talouden tasapainotus on
tuottanut tulosta. Alkuun on päästy, mutta tähän ei voi pysähtyä. Haastetta
piisaa kaivostoiminnan mahdollisesti loppuessa ensi vuonna.
Selännepalveluiden osuus on 61 % kaikkien toimialojen
kustannuksista, ollen 25,7 milj. euroa.
Selännekustannusten hillitsemiseksi Pyhäjärvi on
vaatinut kuntayhtymältä kustannustehokkaampaa toimintaa. Hallinnolliset menot
Selänteessä on yksi alue, jota tulee tarkastella.
Valitettavaa on se, että Selänteen jäsenkunnat eivät
ole päässeet yhteisymmärrykseen Pyhäjärven erosta Pyhäjärven
kaupunginvaltuuston yksimielisestä päätöksestä huolimatta. Kaupunginhallitus
teki Selänteelle selkeän esityksen siitä, mitkä toiminnot Selänteen tulisi
kilpailuttaa Pyhäjärven osalta. Kuntayhtymän hallitus ei tähän suostunut.
Mielestäni perussopimus, perustuslaki ja kuntalaki oikeuttavat Pyhäjärven
päätöksiin. Talouden tasapainottaminen on vaatinut ja vaatii sitä, että me
päättäjät teemme päätöksiä, joilla talous saadaan kuntoon.
Sepä siitä. Juna kulkee…
Oikein kivaa kevättä ja kesää lukijoilleni.
Pyhäjärvi 9.5.2018
Raija Leppäharju
Kansanliike Pyhäjärvijk. Lähiaikoina tulee myyntiin "oman risteilylaivan" osakkeita. Lähtekää mukaan yhteiseen yritykseen!