Aamupäivän 19.9.2015 ajatuksia
Syyskuun puoliväli on takana. Menemme kohti
loppuvuotta. Tuli mieleen sanonta: kulkee silmät ummessa. Olen kiitollinen
siitä, että maanantaina molempiin silmiin tehty kaihileikkaus on pikkuhiljaa
tuomassa minulle näön, jonka jälkeen en tarvitse silmälaseja. Toivottavasti
näkisin myös Pyhäjärven ja maailman tilanteen kirkkaampana kuin koskaan,
kaikesta huolimatta.
Pakolaisasiaa
Pakolaisasia, tai paremminkin turvapaikkahakija-asia on
mielipiteitä jakava, eikä ihme. Avun tarvitsijoita virtaa solkenaan Eurooppaan
ja nyt meille Suomeen, sekä mitä ilmeisemmin myös kotikuntaamme. Asiaan on
pystyttävä suhtautumaan ilman kiihkoa tai rasismia.
Tärkeää asiassa on, että maahamme tulevat saadaan
kirjoihin ja kansiin, jotta henkilöllisyys saadaan rekistereihin. Todella
avuntarvitsijat tarvitsevat apua. Mutta rajansa kaikella. Yhteiskuntamme
kipuilee rajusti oman väestömme kohdalla. Miten ratkaistaan lisääntyvä
työttömyys, miten meidän vanhustenhuolto järjestetään. Mikä on tulevaisuudessa
tavallisen perheen arki?
Pakolaisten kohdalla on tärkeää saada heidät
sopeutumaan maamme kulttuuriin mahdollisimman pian. Se on haasteena vaativa.
Toivon, että maahamme ja mahdollisesti meille tulevat kotiutuvat luontevasti
ja, että hyväksyvät maamme lait ja tavat ilman häiriöitä.
Kaupunginhallituksen 14.9.2015 pykälä 325
Kyseisessä kohdassa on päätetty antaa selitys KHO:lle
lakiasiain palveluiden hankinnasta kaupunkiimme. Hallitushan teki kesäkuulla
2013 päätöksen hankkia lakipalveluita Peltonen LMR:ltä hintaan 270,- € + alv.
24 %)/h. Päätöksessä todetaan, että kaupunkimme hankintasäännön mukaisuus on
varmistettu, eli alle 15.000,- euron hankinta on voitu suorittaa ilman
kilpailutusta.
No, jos summa olisikin jäänyt tuohon, asia ok. Mutta jo
silloin kun itse, yhdessä A.Liuskan ja T.Tuikan kanssa teimme lokakuussa 2013
oikaisuvaatimuksen, ja sittemmin kunnallisvalituksen oli Peltonen LMR:lle maksettu vuoden 2013 aikana huikeat 44.703,63
euroa.
Nyt maanantaina 14.9.2015 hallituksen antamassa
selityksessä lakiostot on katsottu oikein suoritetuksi. Hallituksen antamaan
selitykseen on jätetty eriävä mielipide. Siinä todetaan, että,
uskokaa tai älkää Peltonen LMR:lle on ajalla
17.6.2013-15.9.2015 MAKSETTU
YHTEENSÄ 105.653,60 euroa!!!!!
En häpeä yhtään sitä, että olemme valittaneet asiasta.
Alun alkaen lakiostot olisi pitänyt kilpailuttaa, koska varmasti tiedettiin,
että niitä tarvitaan tässä sopassa. Sopassa jonka hämmentäjät, niin missä ne
onkaan? Stoppi olisi pitänyt laittaa viimeistään silloin kun 15.000,- raja
ylittyi ja hankinta olisi pitänyt kilpailuttaa.
Kuntalaiset hyväksyttekö tämän? Minä en. Tuolla rahalla
olisi voinut palkata esim. 3 lähihoitajaa vaativaan ja arvokkaaseen
kotihoitoon.
Sitten lopuksi.
Jäljempänä hallinto-oikeuden päätös, koskien
kaupunginjohtaja-asiaa.
Keskeiset kohdat ovat:
V. Tikkanen on hallituksen päätöksellä elokuussa 2013
valittu hoitamaan kaupunginjohtajan tehtäviä 1.9.2013 vuoden 2013 loppuun.
Rinnevaaran virkavapaus päättyi elokuussa 2013. Hänen virkaan tulo estettiin
Tikkasen valinnalla.
Aikaisemmin jo Ylivieskan-Raahen käräjäoikeus on
todennut, että hallitus on tuolloin syyllistynyt syrjintään. Nythän KHO:lta on myös tullut päätös 15.6.2015; Rinnevaaralla on ollut
oikeus palata virkaansa elokuussa 2013.
NYT myös tämä hallinto-oikeuden päätös on samanlainen.
Keskeisiä asioita siinä ovat: Tikanmäki ja Piippo ovat olleet esteellisiä,
koska päätöksen mukaan heidän puolueettomuutensa on vaarantunut käsiteltäessä
Rinnevaaraa koskevaa asiaa. Asian käsittelyssä on päätöksen mukaan tapahtunut
virhe, koska asian on valmistellut ja esitellyt Tikanmäki.
Hallinto-oikeus on päätöksessään velvoittanut maksamaan
meille valittajille 200,- euroa valituskuluista. Silläkään määrällä en halua
lisätä kaupungin laskua tästä jonnin joutavasta puuhailusta, mitä tuolloinen
hallitus päätöksillään on aiheuttanut.
Lopuksi toivon, että tämä henkilöön/henkilöihin
kohdistuva ajojahti loppuisi! Tässä ei ole hitustakaan järkeä. On syytä
kaikkien valtuutettujen hyväksyä tulleet päätökset. Kaupunginjohtajan kanssa
allekirjoitetussa sopimuksessa edellytetään, että hallitus tukee kaupunginjohtajan
työtä. Näin sen on oltava, oli johtajana kuka tahansa, muuten ajaudumme yhä
enemmän hankaluuksiin, eikä Pyhäjärveä koskevien tärkeiden ja vaativien
asioiden hoitaminen paikkakuntamme eduksi ole mahdollista!
Lähetin hallinto-oikeuden päätöksen alueemme
lehdistölle. Ihmettelen suuresti tämän päivän 19.9.2015 sanomalehti Kalevan
uutisointia otsakkeella ”Oikeus ei kumonnut Pyhäjärven johtajapäätöksiä”.
Onko toimittaja tältä osin ollut silmät ummessa, kun on
tulkinnut Hallinto-oikeuden päätöksen otsakkeessa mainitulla tavalla.
Onnetonta ja
vääristelevää uutisointia.
Mutta, arvoisat lukijani, Teillä varmasti on parempi
taito tulkita jäljempänä oleva päätös ja sen merkitys.
Kaikella ystävyydellä
Raija Leppäharju
kaupunginvaltuutettu
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 1 (7)
Antopäivä
11.9.2015
Päätösnumero
15/0571/2
Diaarinumerot
00242/14/OU/2209
00263/14/OU/2209
Asia Kunnallisasiaa
koskevat valitukset
Valittajat 1. Raija
Leppäharju, Pyhäjärvi
Hynyntie
31
86800
PYHÄSALMI
Aarne
Liuska, Pyhäjärvi
Tyyne
Tuikka, Pyhäjärvi
2.
Raimo Parkkinen, Pyhäjärvi
Pitäjänmäentie
381
86850
HIIDENNIEMI
Päätökset, joista valitetaan
Viranomainen ja päätöksen päivämäärä
Pyhäjärven
kaupunginhallitus
3.2.2014
§:t 32 ja 33
Kaupunginhallitus
on 26.8.2013 (§ 468) muun ohella määrännyt Veikko Tikkasen
hoitamaan
kaupunginjohtajan sijaisuutta 1.9.2013 lukien, koska valitusten,
jotka
koskevat kaupunginvaltuuston päätöstä eron myöntämiseksi kaupunginjohtaja
Tita
Rinnevaaralle ja kaupunginhallituksen päätöstä virkavapauden
myöntämiseksi
Rinnevaaralle, käsittely Oulun hallinto-oikeudessa on kesken.
Sijaisuus
kestää siihen saakka kunnes lainvoimainen päätös edellä mainituissa
asioissa
saadaan taikka asia muutoin sovitaan, kuitenkin enintään 31.12.2013
asti.
Kaupunginhallitus
on lisäksi purkanut kaupunginhallituksen antaman työnjohdollisen
määräyksen
22.7.2013 § 430, jolla Jukka Lehtosaari määrättiin hoitamaan
kaupunginjohtajan
tehtäviä.
Edelleen
kaupunginhallituksen 26.8.2013 tekemällä päätöksellä on hyväksytty
liitteen
nro 3 mukainen Veikko Tikkasen johtajasopimus.
Osoite Puhelinvaihde Telekopio Sähköposti
Isokatu
4, PL 189
90101
OULU
029
56 42800 029 56 42841 pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
2
(7)
Kaupunginhallitus
on valituksenalaisilla päätöksillään hylännyt Leppäharjun,
Liuskan
ja Tuikan sekä Parkkisen kaupunginhallituksen päätöksestä 26.8.2013
tekemät
oikaisuvaatimukset.
Vaatimukset hallinto-oikeudessa
Leppäharjun, Liuskan ja Tuikan valitus
Kaupunginhallituksen
päätös 3.2.2014 § 32 on kumottava, koska se on lainvastainen,
syntynyt
virheellisessä järjestyksessä ja päätöksen tehnyt viranomainen
on
ylittänyt toimivaltansa.
Valituksessa
on uudistettu valittajien tekemässä oikaisuvaatimuksessa ja sen
liitteissä
esitetyt perustelut. Oikaisuvaatimuksen mukaan Oulun hallinto-oikeus
on
17.4.2013 antamallaan välipäätöksellä kieltänyt kaupunginvaltuuston
25.2.2013
tekemän päätöksen täytäntöönpanon, jolla päätöksellä kaupunginvaltuusto
on
myöntänyt kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaralle eron kaupunginjohtajan
virasta.
Kaupunginhallitus on toiminut lainvastaisesti ja syyllistynyt
työsyrjintään
estäessään Rinnevaaran paluun virkaansa tämän virkavapaan
päätyttyä
5.8.2013.
Valituksen
mukaan kaupunginhallituksen jäsenet ovat tehneet päätöksen täysin
puutteellisin
tiedoin. Muun muassa hallinto-oikeuden 5.12.2013 antamat päätökset,
jotka
koskevat kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaralle myönnettyä virkavapautta
ja
eroa kaupunginjohtajan virasta, eivät olleet esillä kaupunginhallituksessa
sen
käsitellessä valittajien oikaisuvaatimusta ensimmäisen kerran kokouksessaan
31.12.2013.
Kaupunginhallitus hylkäsi oikaisuvaatimuksen tietoisena
edellä
mainituista hallinto-oikeuden päätöksistä kokouksessaan 3.2.2014.
Jukka
Tikanmäki ja Taimi Piippo ovat olleet esteellisiä osallistumaan asian
käsittelyyn,
koska
he valittivat kaupunginhallituksen 9.7.2012 tekemästä päätöksestä,
joka
koski virkavapaan myöntämistä Rinnevaaralle.
Kaupunginhallitus
on viivytellyt oikaisuvaatimuksen käsittelyssä eikä se ole
perustellut
päätöstään hallintolain edellyttämällä tavalla.
Parkkisen valitus
Kaupunginhallituksen
päätös on kumottava.
Kaupunginhallitus
on velvoitettava korvaamaan Parkkisen oikeudenkäyntikulut
laillisine
korkoineen 690 eurolla.
Kaupunginhallituksen
päätös on lainvastainen, koska Oulun hallinto-oikeus on
17.4.2013
antamallaan välipäätöksellä kieltänyt kaupunginvaltuuston
25.2.2013
tekemän päätöksen täytäntöönpanon, jolla päätöksellä kaupunginvaltuusto
on
myöntänyt kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaralle eron kaupunginjohtajan
virasta.
Jukka
Tikanmäki ja Taimi Piippo ovat olleet esteellisiä osallistumaan asian
käsittelyyn,
koska
he valittivat kaupunginhallituksen 9.7.2012 tekemästä päätöksestä,
joka
koski virkavapaan myöntämistä Rinnevaaralle. Tikanmäki kumppaneineen
on
myös muun muassa tehnyt poliisille ilmoituksen Rinnevaaran mahdollisesta
virkarikoksesta.
3
(7)
Kaupunginjohtajan
ollessa esteellinen hallintojohtajan olisi tullut toimia hänen
sijaisenaan
kaupunginhallituksen kokouksessa 31.12.2013 kaupunginhallituksen
käsitellessä
valittajan oikaisuvaatimusta ensimmäistä kertaa. Esittelyn suoritti
kuitenkin
Tikanmäki, joka esitti kokoukselle lausunnon pyytämistä asianajajalta
ja
näin pitkitti oikaisuvaatimusasian käsittelyä. Asiassa ei menetelty
hallintosäännön
14 §:n mukaan. Kokous ei tehnyt erikseen päätöstä esittelystä,
vaan
Tikanmäki toimi täysin omavaltaisesti ryhtyessään asian esittelijäksi.
Kaupunginhallitus
on syyllistynyt Rinnevaaraa kohtaan työsyrjintään ja estänyt
häneltä
paluun virkavapaalta jatkamaan kaupunginjohtajan työtä.
Lausunnot ja selitykset
Kaupunginhallitus on
antanut valitusten johdosta lausunnot, joissa se on vaatinut
valittajien
velvoittamista korvaamaan kaupunginhallituksen oikeudenkäyntikulut.
Veikko Tikkanen ei
hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta ole antanut selityksiä.
Leppäharju, Tuikka ja Liuska ovat antaneet vastaselityksen, jossa he ovat
vaatineet
oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 1 500 eurolla.
Parkkinen on
antanut vastaselityksen.
Kaupunginhallitus on
2.7.2014 toimittanut lisäselvitystä ja oikeudenkäyntikuluja
koskevat
laskut, jotka on annettu tiedoksi valittajille. Kaupunginhallitus
on
vaatinut, että Leppäharju, Tuikka ja Liuska velvoitetaan yhteisvastuullisesti
korvaamaan
kaupunginhallituksen oikeudenkäyntikulut 892,80 eurolla. Kaupunginhallitus
on
kiistänyt Leppäharjun, Tuikan ja Liuskan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen
perusteeltaan
ja määrältään ja vaatinut sen hylkäämistä. Kaupunginhallitus
on
vaatinut, että Parkkinen velvoitetaan korvaamaan kaupunginhallituksen
oikeudenkäyntikulut
818,40 eurolla.
Parkkinen on
11.6.2014 toimittanut selityksen.
Hallinto-oikeuden päätöslauselma
Asiassa noudatettu menettely
Asian esittely kaupunginhallituksen kokouksessa 31
12.2013
Pyhäjärven
kaupunginvaltuuston 25.1.2010 hyväksymän Pyhäjärven kaupungin
hallintosäännön
14 §:n esittelyä koskevien määräysten mukaan asiat päätetään
toimielinten
kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Esittelijänä kaupunginhallituksessa
toimii
kaupunginjohtaja ja hänen sijaisenaan hallintojohtaja. Toimielin
voi
erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen
pohjalta
ilman viranhaltijan esittelyä.
Kaupunginhallitus
on käsitellyt Parkkisen kaupunginhallituksen päätöksestä
26.8.2013
§ 468 tekemää oikaisuvaatimusta kokouksissaan 31.12.2013 § 717
ja
3.2.2014 § 33. Kokouksessa 31.12.2013 asiaa on käsitelty puheenjohtajan
selostuksen
pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä vt. kaupunginjohtajan ollessa
esteellinen.
Päätöspöytäkirjan mukaan kaupunginhallitus on erikseen päättä4
(7)
nyt,
että hallintojohtaja, joka hallintosäännön 14 §:n mukaan toimii esittelijänä
kaupunginjohtajan
sijaisena, ei ole esteellinen asian käsittelyyn. Päätöspöytäkirjasta
ei
ilmene, mikä on ollut se hallintosäännön 14 §:ssä tarkoitettu erityinen
syy,
jonka vuoksi asia on käsitelty puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman
viranhaltijan
esittelyä. Päätöspöytäkirjasta ei myöskään ilmene, että kaupunginhallitus
olisi
tehnyt nimenomaista päätöstä asian käsittelemisestä edellä
mainitulla
tavalla. Asiassa noudatettu menettely on ollut tältä osin virheellistä.
Esteellisyyttä koskevat väitteet
Kuntalain
(365/1995) 52 §:n (1034/2003) 2 momentin mukaan muun luottamushenkilön,
kuin
valtuutetun, tilintarkastajan sekä kunnan viranhaltijan ja
työntekijän
esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27-30 §:ssä säädetään.
Hallintolain
27 §:n 1 momentin mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn
eikä
olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Pykälän 2 momentin
mukaan
mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen
toimielimen
jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä
tarkastuksen
suorittavaa tarkastajaa.
Hallintolain
28 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan virkamies on esteellinen,
jos
luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.
Jukka
Tikanmäki ja Taimi Piippo sekä neljä heidän asiakumppaniaan ovat valittaneet
Oulun
hallinto-oikeuteen Pyhäjärven kaupunginhallituksen päätöksestä
9.7.2012
§ 285. Kaupunginhallitus oli mainitulla päätöksellä hylännyt oikaisuvaatimuksen
kaupunginhallituksen
päätöksestä 6.6.2012 § 232, jolla kaupunginhallitus
oli
myöntänyt Rinnevaaralle palkatonta virkavapaata enintään
yhdeksi
vuodeksi 5.8.2012 alkaen. Asia oli tullut kaupunginhallituksessa vireille
Rinnevaaran
4.6.2012 päivätyn irtisanoutumisilmoituksen johdosta, mikä
irtisanoutuminen
oli Rinnevaaran ja kaupunginhallituksen 6.6.2012 käydyissä
neuvotteluissa
kuitenkin sovittu muutettavan virkavapaaksi. Oulun hallinto-oikeus
on
hylännyt Tikanmäen, Piipon ja heidän asiakumppaniensa valituksen
5.12.2013
antamallaan päätöksellä ja korkein hallinto-oikeus samojen valittajien
valituksen
Oulun hallinto-oikeuden päätöksestä 15.6.2015 antamallaan
päätöksellä.
Myös
kaupunginvaltuuston päätöksen 25.2.2013 § 51 perusteena on ollut edellä
mainittu
4.6.2012 päivätty irtisanoutumisilmoitus. Kaupunginhallitus on
vaihtunut
kesällä 2012 tehtyjen virkavapaata koskevien päätösten jälkeen, ja
uuden
kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittu Jukka Tikanmäki on valmistellut
Rinnevaaran
irtisanoutumista koskevan asian sekä esittänyt kaupunginhallituksen
kokouksessa
18.2.2013, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle
eron
myöntämistä Rinnevaaralle 4.6.2012 päivätyn irtisanomisilmoituksen
perusteella.
Oulun hallinto-oikeus on kumonnut kaupunginvaltuuston
päätöksen
5.12.2013 antamallaan päätöksellä. Korkein hallinto-oikeus
on
15.6.2015 antamallaan päätöksellä hylännyt Pyhäjärven kaupunginhallituksen
Oulun
hallinto-oikeuden päätöksestä tekemän valituksen.
5
(7)
Kaupunginhallituksen
puheenjohtajana toiminut Jukka Tikanmäki on valmistellut
kaupunginhallitukselle
myös nyt kyseessä olevan asian, joka koskee
Veikko
Tikkasen määräämistä hoitamaan kaupunginjohtajan sijaisuutta
1.9.2013
lukien. Taimi Piippo on kaupunginhallituksen jäsenenä osallistunut
päätöksentekoon
kaupunginhallituksessa.
Vaikka
Tita Rinnevaara ei olekaan asiassa asianosainen, koskee mainittu
kaupunginhallituksen
päätös
tosiasiallisesti myös häntä, sillä päätöksellä Tikkanen
on
määrätty hoitamaan kaupunginjohtaja Rinnevaaran virkatehtäviä.
Kun
otetaan huomioon Tikanmäen ja Piipon edellä todettu aikaisempi toiminta
Rinnevaaran
kaupunginjohtajan virkasuhteeseen liittyvissä asioissa, voidaan
katsoa,
että luottamus heidän puolueettomuuteensa on vaarantunut hallintolain
28
§:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetusta syystä.
Päätöksen perusteleminen
Hallintolain
45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa
on
ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä
mainittava
sovelletut säännökset.
Hallintolain
49 g §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava
perusteltu
ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.
Kaupunginhallituksen
Leppäharjun, Liuskan ja Tuikan oikaisuvaatimuksen
johdosta
antamassa päätöksessä on todettu, että päätöksestä ilmenevät kaikki
ne
seikat, joihin päätös perustuu ja että oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esille
sellaisia
seikkoja, joiden perusteella päätös olisi kumottava tai hylättävä . Päätöksessä
ei
ole annettu perusteltua ratkaisua oikaisuvaatimuksessa esitettyihin
vaatimuksiin
eikä sitä siten ole perusteltu hallintolain 49 g §:ssä edellytetyllä
tavalla.
Hallinto-oikeuden johtopäätökset
Asian
esittely kaupunginhallituksen kokouksessa on tapahtunut edellä selostetulla
tavalla
virheellisesti. Leppäharjun, Liuskan ja Tuikan oikaisuvaatimuksen
johdosta
annettua päätöstä ei ole perusteltu hallintolain 49 g §:ssä edellytetyllä
tavalla.
Tikanmäki ja Piippo ovat olleet esteellisiä osallistumaan asian käsittelyyn.
Kaupunginhallituksen
päätökset ovat syntyneet edellä mainituilla perusteilla
virheellisessä
järjestyksessä. Edellä mainitut perusteet ovat riittävät kaupunginhallituksen
päätösten
kumoamiselle, eikä hallinto-oikeuden ole sen
vuoksi
tarpeen lausua muista valitusperusteista. Kun otetaan kuitenkin huomioon,
että
määräaika, joksi Tikkanen on määrätty kaupunginjohtajan viransijaisuutta
hoitamaan,
on päättynyt 31.12.2013, enemmän lausunnon antaminen
asiassa
raukeaa.
6
(7)
Oikeudenkäyntikuluja koskeva päätös
Hallintolainkäyttölain
74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen
korvaamaan
toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos
erityisesti
asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä
joutuu
pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Pykälän 2 momentin
mukaan
harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava
erityisesti
huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Hallinto-oikeuden
päätöslauselmassa esitetyt seikat huomioon ottaen valittajia
ei
ole velvoitettava korvaamaan Pyhäjärven kaupungille asiassa aiheutuneita
oikeudenkäyntikuluja.
Tämän vuoksi hallinto-oikeus hylkää kaupunginhallituksen
oikeudenkäyntikulujen
korvaamista koskevat vaatimukset.
Oikeudenkäynti
on aiheutunut viranomaisen virheestä. Tämän vuoksi olisi
kohtuutonta,
jos valittajat joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Näin
ollen hallinto-oikeus valittajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset
enemmälti
hyläten velvoittaa Pyhäjärven kaupungin korvaamaan Leppäharjulle,
Tuikalle
ja Liuskalle heidän oikeudenkäyntikulunsa yhteensä 200 eurolla ja
Parkkiselle
hänen oikeudenkäyntikulunsa samoin 200 eurolla. Mainittuja määriä
on
pidettävä kohtuullisina. Parkkiselle maksettavalle korvaukselle on maksettava
viivästyskorkoa
korkolain 4 §:n 1 momentissa säädetyn korkokannan
mukaisesti
siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hallinto-oikeuden päätöksen
antamisesta.
Sovelletut
oikeusohjeet
Hallinto-oikeuslaki
3 §
Hallintolainkäyttölaki
51 § 2 mom
Kuntalaki
(365/1995) 90 § (1375/2007)
Perusteluissa
mainitut
Muutoksenhaku
Tähän
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen.
Valitusosoitus
on liitteenä (HaO 00.33 K).
Esittelevä
jäsen Riitta Arjas
7
(7)
Asian
ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Pirjo Pyhäjärvi,
Anna-Kaisa
Marski ja Riitta Arjas.
Jakelu
Päätös
Raija Leppäharju saantitodistuksin
Hallintolain
56 §:n 2 momentin ja 68 §:n 1 momentin mukaan on valituskirjelmän
ensimmäisen
allekirjoittajan Raija Leppäharjun tämän päätöksen tiedoksi
saatuaan
ilmoitettava siitä valituskirjelmän muille allekirjoittajille Aarne Liuskalle
ja
Tyyne Tuikalle. Jos hän tämän laiminlyö, hän on velvollinen korvaamaan
ilmoittamatta
jättämisestä tai sen viivästymisestä aiheutuneen vahingon,
sikäli
kuin se laiminlyönnin laatuun ja muihin olosuhteisiin nähden harkitaan
kohtuulliseksi.
Raimo
Parkkinen saantitodistuksin
Jäljennös
Pyhäjärven kaupunginhallitus
Veikko
Tikkanen saantitodistuksin
Päätöksestä
on viipymättä julkaistava ilmoitus kuntalain (365/1995) 97 §:n
1
momentissa (435/1999) säädetyllä tavalla.
Maksutta
Liite
hallinto-oikeuden päätökseen
Valitusosoitus
Hallinto-oikeuden
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan
hallinto-oikeuteen
kirjallisella
valituksella.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30
päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää
lukuun ottamatta.
Jos päätöksestä
valitetaan kunnan jäsenelle taikka kuntayhtymän jäsenkunnalle tai sen jäsenelle
kuuluvan
valitusoikeuden
nojalla, valitusaika lasketaan siitä päivästä, jolloin ilmoitus päätöksestä on
julkaistu
kunnan, kuntayhtymän
tai asianomaisten kuntien ilmoitustaululla.
Jos päätös on annettu
asianomaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin
tiedoksisaannista.
Tiedoksisaantipäivän
osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Sijaistiedoksiannossa
tiedoksisaannin
katsotaan tapahtuneen
kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksiantotodistuksen
osoittamasta
päivästä. Jos tiedoksianto viranomaiselle on toimitettu tavallisena
tiedoksiantona postitse
kirjeellä, asian
katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kirjeen saapumispäivänä.
Valituskirjelmän
sisältö ja allekirjoittaminen
Valituskirjelmässä,
joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
• valittajan nimi ja
kotikunta
• postiosoite ja
puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle
voidaan toimittaa
• päätös, johon haetaan
muutosta
• miltä kohdin ja mitä
muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi
• perusteet, joilla
muutosta vaaditaan.
Valittajan, laillisen
edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Sähköisellä
tiedonsiirtomenetelmällä
toimitettavan
valituskirjelmän osalta allekirjoitusvaatimuksen täyttää myös sähköisistä
allekirjoituksista
annetun lain 18 §:ssä tarkoitettu sähköinen allekirjoitus. Jos valittajan
puhevaltaa
käyttää hänen
laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu
henkilö, on
valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituskirjelmän
liitteet
Valituskirjelmään on
liitettävä
• hallinto-oikeuden
päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä
• todistus siitä, minä
päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen
ajankohdasta
• asiakirjat, joihin
valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin
toimitettu
viranomaiselle.
Asiamiehen, jollei
hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen
valtakirja.
Valituskirjelmän
toimittaminen
Valituskirjelmä on
toimitettava valitusajan kuluessa korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Valituskirjelmän
tulee olla perillä
valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.
Valituskirjelmän
ja muiden
valitusasiakirjojen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän
omalla vastuulla.
Korkeimman
hallinto-oikeuden osoite
Postiosoite:
Käyntiosoite: Faksi:
029 56 40382
PL 180 Fabianinkatu
15 Sähköposti: korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi
00131 HELSINKI 00130
HELSINKI
HaO 00.33 K