VALTUUSTON KOKOUS 26.10.2105
Olihan taas kokous. Puheenvuoroissa vähän piikkejä
sinne ja tänne. Rakentava keskustelu, kuten olisin toivonut, ei saanut tuulta
purjeisiin. Ilmeisesti asiat ovat valtuutetuille niin itsestään selviä, ettei niihin
kannata ottaa kantaa. Epäilen. Mielipidevaihdolla voisi olla
yhteistyön kannalta suuri merkitys.
Aloite, jossa pyydettiin valtuustoa muodostamaan
tilapäinen valiokunta, äänestettiin nurin 15-9.
Eli suomennettuna, turpiin tuli. Näin valtuustossa. Jotkut eivät halunneet ottaa asiaan kantaa, joillakin oli ilmeisesti työpaikka kyseessä, avustukset ym. Kuntalaiset ja lukiani voivat itse arvioida yhteisten asioiden hoitoa kukin tahollaan. Haastan kuntalaisia osallistumaan ja tuomaan mielipiteitä rohkeasti esille.
Olen yksi aloitteen allekirjoittajista. Aloitteen
olennainen sanoma oli se, että osa hallituksen jäsenistä eivät nauti
luottamusta, koska ovat olleet päättämässä viranhaltijaan kohdistuvasta
syrjinnästä. (Käräjäoikeuden päätös). Tämän vuoksi, olisi ollut erittäin
tärkeää katsoa totuutta silmiin. Viranhaltijalle on edelleen maksamatta hänelle
kuuluva palkka ja syrjintäkorvaus. Siitäkin olisi voinut keskustella.
Kuntalaisten pussistako kahden johdan palkka? On käsittämätöntä, että asia nähtiin hällä -väliä
tyyliin.
No, päätös on päätös. Toivon jatkoon menestystä. Se on
varmaa, että yhteistyö viranhaltijoiden ja johtavien luottamushenkilöiden
kesken on parannuttava. Samoin viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä
rakentava vuoropuhelu on enemmän kuin tarpeellista joka foorumissa.
Odotettavissa lienee,
että hyväksi kehuttu hallinto vie päätöksineen kaupunkiamme yhä syvempään
umpikujaan. Perin oudolta tuntuu se, että tällä hetkellä erittäin tärkeissä
asioissa puhutaan toista ja päätökset ovat mitä ovat. Kuka meistä hyväksyy sen,
että meidän uusi terveyskeskus näyttää saavan sisälleen perin raihnaiset
”sisuskalut”. Tarkoitan lähinnä röntgeniä, laboratoriota ja lääkevarastoa. Ne
näyttävät pysyvän Haapajärvellä. Pitkien matkojen vuoksi kuntalaiset eivät
yksinkertaisesti jaksa rampata sivukyliltä etemmäksi kuin tähän meidän omaan
terveyskeskukseen.
Kotihoito, ja ikääntyvän väestön hoito vaatii nopeasti
lisää resursseja. Siihen varmasti löytyy rahaa, selvityshalu näyttää puuttuvan.
Olen edelleen sitä mieltä, että pitäisi nopeasti tehdä vertailu soten suhteen.
Oman kaupungin hoteissa toimintaa voidaan kehittää paremmin, omassa
keskuudessa, ja omista lähtökohdista, sekä tarpeista käsin. Mikähän
selvityksessä pelottaa?
KAUPUNGIN MAKSUVALMIUDESTA
Kannan huolta kaupunkimme mahdollisuudesta maksaa
laskut ajallaan. Nyt lisämäärärahaa, alun perin 2,4 milj. euroa maksavaan
lastentaloon oltiin vailla yli puoli miljoonaa euroa lisää. Yllättävän paljon
laskelmat ovat menneet pieleen!
Tämän kaltaiset ylitykset ovat osaltaan syöneet
kassavaramme lähes nollaan.. Viime perjantaina kaupunki on joutunut ottamaan
lisää 1,5 milj. euroa velkaa. Siitä on
maksettu Selänteen maksuosuus. Valtuustossa, eilen annetun tiedon mukaan kassassa on tällä hetkellä
rahaa n. 400.000,- euroa ja laskupinossa on odottamassa mm. lähes 600.000,- euron Selänteen lasku. Joten
kirsu on tyhjä!
Arvelen, ettei
meistä kukaan hoida omaa talouttaan näin. Budjetit on laadittava realistisesti
ja niissä on pysyttävä. Varsin todennäköistä
on, että aivan lähiaikoina kaupunki joutuu ottamaan vielä lisää lainaa tälle
vuodelle.
Talousarvio ja taloussuunnitelma on valtuuston
hyväksymä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden kooste. Kunnan
toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota, siihen
tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kuntalaki velvoittaa kuntaa
huolehtimaan tulorahoituksen riittävyydestä ja maksuvalmiuden säilyttämisestä.
Kunnanhallitus, paitsi vastaa hallinnosta, se vastaa myös taloudenhoidosta.
Minua huolestuttaa se, ettei hallituksella ja valtuutetuilla näytä olevan
kiinnostusta miettiä talouttamme. Iltakoulut olisivat erittäin tarpeellisia
paitsi talousasioissa, myös sote- ja pakolaisasiassa. Ei me voida pitkään olla kuin siat pellossa. Ylijäämät on
tätä menoa syöty varsin nopeasti.
jk. kannan syvää vastuuta ja huolta kaupunkimme tämän
hetkisestä hallinnosta ja taloudesta.
Vastuullinen asioiden hoito vaatii muutoksia.
Pyhäjärvi 27.10.2015
Raija Leppäharju
kaupunginvaltuutettu