keskiviikko 14. joulukuuta 2016

SELÄNNE-EROSTA


 

Kyllä thäytyypi sannoo, että yhteisten asioiden hoitoa voidaan toteuttaa monella tavoin. Joko siten, että pysytään selkeillä vesillä, tai uiskennellaan luovimalla, tai vielä karikkoja varoen, saatikka jopa meloja käyttäen!

Mitähän tarkoitan?

Pyhäjärven Sanomat 14.12.2016 uutisoi seuraavaa:

                      ”Valtuustoaloite Selänteestä eroamisesta

Pro Pyhäjärvi-ryhmän Taimi Nurminen on jättänyt kaupunginvaltuustolle aloitteen peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä eroamisesta.” jne

TOTUUS ASIASSA ON SEURAAVA:

  1. Kyseessä ei ole aloite!
  2. Kyseessä on vaatimus valtuuston koollekutsumisesta kuntalain 54 §:n mukaisesti!
  3. Näin tärkeä, jokaista kuntalaista koskeva asia, tulee saattaa kuntalaisten tietoon totuudenmukaisesti.
     

Ihmettelin uutisointia. Soitin valtuutettu Nurmiselle kysyäkseni oliko hän tuon jutun tehnyt.

Vastaus oli että, ei.  Kuka ja missä tarkoituksessa – uutisointi oli tehty? Valtuutettu Nurminen toimitti alla olevan kirjelmän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sarkkiselle ja va. kaupunginjohtaja Tikkaselle yhtä aikaa kaupunginjohtajan työhuoneessa.

 

Lukijani, seuraavassa on kirjelmä, joka osoitettiin valtuustonpuheenjohtajalle Sarkkiselle, ja jonka ovat kaikki luetellut allekirjoittaneet:

Pyhäjärven kaupunginvaltuustolle

Valtuuston puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen

Kuntalain 54§:n ja Pyhäjärven kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 8§:n mukaan valtuusto on kutsuttava koolle vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.

Saamamme tiedon mukaan valtuuston kokous on 19.12.2016, jolloin asia on viimeistään käsiteltävä.

Käsiteltävä asia: Pyhäjärven kaupungin eroaminen Peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä v. 2016 aikana.

Pyhäsalmi 7.12.2016

Raija Leppäharju, Pjärvi-ryhmä             Tyyne Tuikka , Pro              Laila Malila, Pro

Alpo Koski; Persu                                    Markku Liuska, Pro           Marja Puro, Kesk

Taimi Nurminen, Pro                               Henri Kyllönen, Kesk         Eeva Aulakoski, Pro

Ari Varis, Kesk                                         Dennis Tammela, Kesk       Erkki Jauhinen, Persu

Jorma Leskinen, Persu                             Raija-Lilja Pietikäinen, Pro Seppo Pietikäinen, Pro

Rainer Kyyrönen, Pro

Kirjelmän on kuitannut vastaanottaneeksi Kimmo Sarkkinen 8.12.2016

Kuten kirjeestä käy ilmi, mukana on 12 varsinaista valtuutettua ja 4 varavaltuutettua. Kyseessä on vakava ja tärkeä asia, johon kaikkien valtuutettujen tulee suhtautua asiallisesti!

No, miksi tällainen vaatimus?

Pyhäjärven kaupungin tilinpäätös vuodelta 2015 osoitti alijäämää -1.8 milj. euroa. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakoidaan osoittavan alijäämää n. – 4,4 milj. euroa!  Ylijäämä v. 2014 oli 12,3 milj. euroa. On tähdennettävä sitä, että vuoden 2014 tilinpäätöksessä TILIKAUDEN TULOSTA PARANSI SATUNNAISIIN TUOTTOIHIN YLI 4 milj. euron erä, mikä johtui vesi-, viemäri- ja kaukolämpölaitosten yhtiöittämisestä. Kansankielellä sanottuna em. erä ei ole todellista voittoa euroina, vaan kirjanpidollinen kirjaus.  Takavuosien ylijäämät hupenenevat tätä menoa 2-3 vuoden aikana. On siis syytä huoleen!

Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen menot ovat kaupungin menoista yli 63,9 %. Vastìkään Selänteelle osoitettiin lisämäärärahaa 471.000,- euroa ja loppuvuoden osalta arvioidaan tulevan vielä n. 1 miljoonan lisälasku.

On varsin selvää, että Selänne on se osio, jonka kustannustehokkuutta on parannettava.

Meidän valtuutettujen tehtävänä on päätöksissämme huomioida myös kunnan talouteen liittyviä seikkoja. Kuka meistä päättäjistä tietoisesti haluaa ajaa paikkakuntamme, sanoisinko - kuralle!

Muutamia toteamuksia Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen tilinpäätöksestä v. 2015.

  1. HENKILÖSTÖMENOT

Vuoden 2015 tilinpäätös, sivu 55, henkilöstömenot ovat 32.731.338,50 EUROA, henkilöstön määrä 870

Henkilöä kohden siten 37.622,22 euroa vuodessa. (HUOM! vuodesta 2010 lähtien keskimääräien henkilökulu on ollut 34.000-37.000 euroa/vuosi)

SOTE PALVELUT tarvitsevat Pyhäjärvelle n. 205 hlöä

205 henkilöä  x 37.622,22 euroa =7.712.555,- euroa   

Selänteen tilinpäätöksessä 31.12.2015 sivu 76

Pyhäjärven  HENKILÖSTÖKULUT ovat 11,9 MILJ. €.

                      Ero on 4,2 milj. euroa!

  1. TOTEUTUMAT PALVELULINJOITTAIN, tilinpäätös, sivu 21

HJ                 29.456.780,-                       ASUKKAITA 7438            3.960,30 €/ASUKAS

PJ                  25.828.661,-                       ASUKKAITA 5508            4.689,29 €/ASUKAS

RJ                  11.601.577,-                       ASUKKAITA 2892            4.011,61 €/ASUKAS

Kulut asukasmääriin suhteutettuna osoittavat, että Haapajärvellä ja Reisjärvellä lähes sama. Pyhäjärvellä n. 730,- euroa kalliimpi.

Jos Pyhäjärvellä olisi samaa suuruusluokkaa per asukas, olisi meidän toteutuma

n. 4 milj. euroa pienempi. (730,- euroa x 5508 asukasta).

 

Monesti tässä yhteydessä sanotaan, että se meidän erikoissairaanhoito on niin kallista. Erikoissairaanhoidon osuus on: Haapajärvellä 8,6 milj. euroa, Pyhäjärvellä 7,5 milj. euroa ja Reisjärvellä 3,5 milj. euroa.

Ilman erikoissairaanhoitoa palvelulinjojen kulut ovat asukasta kohden

Haapajärvellä 2.797,- euroa, Reisjärvellä 2.774,- euroa, ja Pyhäjärvellä 3.318,- euroa. Pyhäjärvellä siis noin 520,- euroa enempi kuin naapureissa.

 

Näitä kahta esimerkkiä ei suinkaan pidä tulkita siten, että ne lasketaan yhteen. Niissä tarkastelunäkökulma on kahdesta näkövinkkelistä, eli henkilöstökuluista ja palvelulinjojen kuluista. Esimerkkien kohdat tukevat vahvasti sitä, että Pyhäjärven maksuosuudet saatuihin palveluihin nähden Selänteessä ei ole kustannustehokasta.

Nyt sitten jään odottamaan valtuuston kokousta 19.12.2016.

 

Vastailen mielellään kysymyksiin. puh. 0400-280790, sposti: raija@pjtili.fi

Mukavaa joulunodotusta

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

Pyhäjärvi-ryhmä

 

torstai 1. joulukuuta 2016

TONTTUILUA JOULUN ALLA



TONTTUILUA JOULUN ALLA

Jolunaika lähestyy, tontut kurkkivat ikkunasta.
Otsakkeeni valinta koskee nyt muuta tonttuilua, nimittäin Pyhäjärven kaupunginvaltuuston yksimielistä päästöstä 3.10.2016 §66 vaatia Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen hallitukselta suorittaa erityistilintarkastusta vuosilta 2014 ja 2015.
Selänteen hallituksen tehtäviin perussopimuksen mukaan kuuluu toimeenpanna jäsenkuntien valtuustojen tekemät päätökset. (Perussopimus 8§ kohta 6). Edelleen hallituksen tehtäviin kuuluu laillisuuden valvonta ja taloudenhoidosta vastaaminen.
Perussopimuksen mukaan jäsenkuntien valtuustot käyttävät kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa.
Mutta mitä sitten on tapahtunut tämän jälkeen.
1.     Kaupunginhallitus 21.11.2016 §350 on tehnyt seuraavan päätöksen:
Va. kaupunginjohtajan kokouksessa annettu päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää, että Pyhäjärven kaupunki sitoutuu maksamaan PPKY erityistilintarkastuksen kustannukset, jos tarkastuksessa ei havaita, että viranhaltijat tai kuntayhtymähallitus ovat tahallisesti tai tuottamuksellisesti syyllistyneet toimintaan, josta on ollut merkittävää taloudellista tai toiminnallista haittaa kuntayhtymälle tai sen jäsenkunnille.

Pyhäjärven kaupunki tarjoaa selvitystyölle tilat, jottei kuntayhtymälle koituisi asiasta ylimääräisiä kustannuksia.

Pyhäjärven kaupungin näkemyksen mukaan kyseessä on alle kansallisen kynnysarvon suuruinen palveluhankinta, jonka toimeenpano voidaan aloittaa kuntayhtymän toimesta välittömästi. Kaupungin edustaja pääsee osallistumaan toimeksiantoneuvotteluihin erityistilintarkastuksen suorittavan tahon kanssa.

Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi va. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

2.     Kuntayhtymä Selänteen hallituksen esityslistalla 24.11.2016 esityksen keskeinen sisältö on:
Erityistilintarkastus tehdään, jos Pyhäjärven kaupunki sitoutuu etukäteen maksamaan tarkastuksen kustannukset, jos tarkastuksessa havaitaan. että viranhaltijat tai kuntayhtymän hallitus eivät ole tahallisesti tai tuottamuksellisesti syyllistyneet toimintaan, josta on ollut merkittävää taloudellista tai toiminnallista haittaa kuntayhtymälle tai sen jäsenkunnille. Erityistilintarkastuksen kustannuksiin huomioidaan ulkopuolisen asiantuntijan kustannusten lisäksi myös kuntayhtymän työntekijöiden tekemä selvitystyö.
Pöytäkirja ei em. kokouksesta ole vielä näkyvissä.

Saamani tiedon mukaan kuntayhtymän hallitus on valinnut erikoistilintarkastuksen suorittajan. Ja, että tarkastustyöhön osallistuvat kuntayhtymän johtaja Tuomas Aikkila ja talous- ja henkilöstöjohtaja Seija Kärkkäinen, sekä Pyhäjärveltä hallintojohtaja Henrik Kiviniemi. Ja kaiken lisäksi vielä, että tarkastustyö tapahtuu vasta tammikuussa.

Eihän se näin pitänyt mennä. Kuka/ketkä sotkevat asiaa. Eihän erityistilintarkastus voi olla puolueeton, jos mukana on henkilöt, jotka ovat tilivelvollisia! Itse itseään on helppo tarkastella.


Ihmettelen suuresti meidän kaupunginhallituksen päätöstä kyseisestä asiasta, joka oli kohdassa 1.  
”Kaupungin edustaja pääsee osallistumaan toimeksiantoneuvotteluin.” Mitähän tuollakin on merkitystä – pääsee toimeksiantoneuvotteluihin?
Sanoilla ”tahallisesti”, ”tuottamuksellisesti” ja ”merkittävää taloudellista tai toiminnallista haittaa”, on meidän kaupunginhallitus valitettavasti menetellyt siten, että maksu lankeaa meille. Jokainen osaa tiedostaa, että tahallisuus, tai tuottamuksellisuus on lähes mahdotonta näyttää toteen.
Mutta sittenhän on hyvä repostella mediaan uutisoinnilla: mitähän sitä tällaista vaadittiinkin? Näinhän se menee. Mitenkähän on, tuottaako eri palleilla istuminen aina erilaisen päätöksen?
Miksi valtuustomme yksimielinen tahto puolueettomasta tilintarkastajasta muuttuikin hallituksessa tällaiseksi päätökseksi?
No, toisaalta onhan noita eri asioita muuttunut matkan varrella ennenkin!

Kyllä nyt haisee, ja pahasti.  

Perussopimuksen mukaisesti kuntayhtymän tulee toteuttaa ja maksaa tarkastus. Em. näkemykseni perustuu perussopimuksessa lueteltuihin yhtymähallituksen tehtäviin ja
jäsenkuntien valtuustojen päätäntävaltaan.
Tarkastuksen suorittajana on oltava täysin ulkopuolinen, Pyhäjärven kaupungin hyväksymä ammattitaitoinen tilintarkastaja/tilintarkastajat.

Seuraava lainaus on va. kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen laatima, Pyhäjärven kaupunginvaltuuston 3.10.2016 liitetietona, ja joka on ollut kaupunginhallituksessa 26.9.2016:

Koska erityistilintarkastuksessa on nyt lähdetty aivan poskettomalla tavalla liikkeelle, joutuu pakostakin ajattelemaan Selänne yhteistyötä.
Mielestäni menettely, joka ei tule olemaan puolueetonta, jos se toteutetaan edellä kerrotulla tavalla, on erittäin lähellä perussopimusrikkomusta, jonka näkemyksen on tuonut myös va. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen esille hänen kanssaan käymissäni keskusteluissa.
Ainekset eroamiseen kuntayhtymästä on olemassa. Yhteistyö edellytyksiä ja luottamusta ei mielestäni ole.
 

Lopuksi pari esimerkkiä siitä, mitä mm. pitää tarkastaa:
Pyhäjärven kaupungin osalle v. 2015 tilinpäätöksessä oli henkilöstömenoiksi kirjattu 11,9 milj. euroa.
Kuntayhtymän tilinpäätösten mukaan koko toiminnan ajalta koko yhtymän henkilöstökulut jaettuna henkilöstön määrällä, saadaan keskimääräiseksi vuosiansioksi n. 40.000,- euroa.
Sivistysjohtaja Jukka Lehtosaaren tekemän selvityksen mukaan (selvitys v. 2012) sote palveluiden hoitamiseen Pyhäjärvellä tarvitaan n. 220 henkilöä, mukana oli 4 vakituista lääkäriä. Näin on myös tämänhetkinen tieto henkilöstön tarpeesta.
220 x n. 40.000,- = 8,8 milj. euroa. Ero Selänteen laskuun on siten n. 3,1 milj. euroa!
Ja lasketaanpa vielä toisinpäin:  jos meidän henkilöstökulut ovat 11,9 milj. euroa, niin n. 40.000,- keskimääräisellä vuosipalkalla meidän osalle on jaettu kustannuksia 297 henkilön osalta! (297 x 40.000,-)
          Minä tulkitsen asian niin, että jos Pyhäjärvi hoitaisi sote-asiat itsenäisenä,
          säästöä tulisi n. 3 milj. euroa!
         
Viime valtuustossa kaupunginvaltuutettu Jorma Leskinen toi esille Kiuruveden sote-kustannukset. (nähtävissä Kiuruveden kaupungin sivuilta) Kiuruveden kustannukset ovat n. 780,- euroa asukasta kohden halvemmat, kuin meillä Pyhäjärvellä. Eli,  780,- x 5500 asukasta =  n. 4,3 milj.  mikä tarkoittaa sitä, että meidän osalle tulevat henkilöstömenot olisivat tuon verran pienemmät nykyiseen verrattuna!
          

Laboratoriokustannus tutkimusta kohden olivat tilinpäätöksen 2015 mukaan seuraavat:
Reisjärvi 5,14 €, Haapajärvi 3,35 € ja Pyhäjärvi 4,99 €. Mistähän nuo erot johtuvat?

Kuntayhtymän toiminnan tulee olla luottamuksellista, avointa ja rakentavaa, jotta sen toiminta olisi mahdollista. Näin ei taida valitettavasti olla.

Kaikesta huolimatta
Hyvää Joulumieltä kaikille!

Raija Leppäharju
kaupunginvaltuutettu
Pyhäjärvi ryhmä




perjantai 23. syyskuuta 2016

KIRJE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTILLE


Tulin kirjoittaneeksi presidentille. Kirjoitin seuraavan kirjeen:
 
Arvoisa Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö

Kirjoitan Teille, koska minua huolestuttaa kansalaistemme välinpitämättömyys toinen toisistamme.
Minua kosketti alla oleva sosiaalisessa mediassa 6.8.2016 oleva kirjoitus:

”87-vuotias mummomme kaatui eilen Palokan Prisman parkkipaikalla iltapäivällä, jolloin varmasti paikalla oli paljon muitakin. Hänen vierestään oli kävellyt mies, pysähtynyt hetkeksi ja sanaakaan sanomatta lähtenyt paikalta. Mummomme edessä oli auto kuskeineen pysähdyksissä, odottamassa, että pääsisi jatkamaan matkaansa. Hän istui autossaan usean minuutin ajan katsellen mummomme tilanteen kehittymistä. Kumpikaan näistä arjen sankareista ei vaivautunut ojentamaan auttavaa kättään. (Näiden em. myötätunnottomien idioottien takia minä itkin tänään, kun mummomme surullisena kertoi, ettei kukaan vieras häntä auttanut. Onneksi hänen ystävänsä oli mukana ja sai mummon pystyyn, yksin hän ei siihen olisi kyennyt. Missä ihmeessä on tänä päivänä auttamishalu ja empatia heikompia kohtaan? Mitä sinä haluaisit itsellesi tehtävän vastaavassa tilanteessa? Toivoisin ystävieni ja tuntemattomienkin jakavan päivitystäni. Jospa jonkun ajatusmaailma hieman muuttuisi. Jospa nämä kyseiset sankarit vaikkapa näkisivät tekstini ja heidänkin sydäntään edes pikkuisen kylmäsi oma ajattelemattomuutensa.”

Kuten tiedämme, maamme väestö on ikääntymässä, jonka seurauksena on odotettavissa edellä kuvattuja tapauksia  päivittäin satoja. Kenen ja minkä tahon tulisi puuttua epäinhimillisiin, mitä erilaisimpiin ”heitteillejättöihin”? Kansallisvelvollisuutemme on pitää huolta toisistamme siten, että ojennamme auttavan kätemme apua tarvitsevalle, pitäen mielessä, että joka apua antaa, se apua saa!

Suvaitsevaisuus ja ikääntymisen arvostus tulee istuttaa meihin jokaiseen. Tärkeää on myös nähdä toverillisuus koulumaailmassa. Aikana, jolloin muutoinkin ikääntyvän väestön elämäntilanteet ovat kiistatta kiristyneet, on yhteisvastuullisuus enemmän, kuin tarpeen.

Arvoisa tasavallan presidentti, pyydän Teitä maamme arvojohtajana puuttumaan näihin asioihin ja nostamaan yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus ja toverillisuus esille julkisuuskeskusteluun. Edelleen pyydän, että edesauttaisitte aiheen mukaisen teeman luomisessa maahamme. Teeman nimenä voisi olla esim.

” Välitetään toisistamme”, ”Ojenna kätesi”, ”Ole kaveri” vuoden 2017 teemaksi maahamme.

Kiitän ajastanne tämän kirjeen lukemiseksi. Toivon kunnioittavasti myötätuntoa pyyntööni.

Pyhäjärvi 31.8.2016

Kunnioittain

Raija Leppäharju, yrittäjä, kaupunginvaltuutettu
Hynyntie 31

86800 Pyhäsalmi
 
Sain kiitollisena seuraavan vastauksen, jonka toivoisin puhuttelevan meitä jokaista myös täällä kotipitäjässämme. Nyt, jos koskaan aihe on ajankohtainen; auttavia arjen sankareita tarvitaan!

TP/2920/04.01/2016
 
Hyvä Raija Leppäharju
 
Kiitän tasavallan presidentti Sauli Niinistölle lähettämästänne kirjeestä sekä ehdotuksistanne ensi vuoden osalta.
 
Suomen 100-vuotisjuhlan teema on "Yhdessä", mikä luonnollisesti korostaa myös yhteisöllisyyttä sekä välittämistä.
 
Toivotan teille omalta osaltani hyvää alkanutta syksyä.
 
Parhain terveisin,
Pete Pokkinen
Tasavallan presidentin erityisavustaja