lauantai 10. joulukuuta 2022

Hyvinvointivaltiosta

 

Hyvinvointivaltio

Suomalaiset, uskoisin niin, että maksavat veroja kohtuullisesti mielellään, mutta niiden käyttö onkin toinen asia. Suomalaisten veroeurot tulee käyttää suomalaisten hyväksi. Tämä tarkoittaa sisäistä solidaarisuutta. Tällöin priorisointi ja oikeudenmukaisuus on tärkeä periaate. Resurssit tulee kohdentaa entistä tarkemmin oleellisiin kohteisiin. Näitä ovat suomalaiset vähäosaiset, vanhukset, lapsiperheet, sairaat ja vammaiset. Hyvinvointivaltio, jota kaipaamme, on Suomi, jossa on työtä ja turvaverkkoja: sairastunut ihminen pääsee lääkäriin ja saa hoitoa jonottamatta, lapsiperhe saa kodinhoitajan tarvittaessa, päiväkodit ovat toimivia ja turvallisia, vammaiset eivät ole myytävänä vähiten tarjoavalle firmalle, opettajien ei tarvitse koulussa olla sosiaalityöntekijä, vaan opettaja jne.

Lähtökohtana tulee olla kansallinen etu ja sisäinen oikeudenmukaisuus. Julkisen vallan ei pidä harjoittaa politiikkaa, joka on ristiriidassa tämän kanssa. Valtion tulee taata, että Suomessa pärjää omalla työnteolla ja ahkeruudesta palkitaan. Välttämättömät elinkustannukset, kuten asuminen ja liikenne, eivät saa viedä kohtuuttoman suurta osaa palkasta tai eläkkeestä.

Terveenjärjen politiikka on sitä, että perusasioihin panostaminen on oleellisinta. Pelkkä rahan lappaminen erilaisiin mukaviin kohteisiin ei ole järkevää –se tie ei lopu koskaan. Budjettialijäämää ei loputtomasti voi paikata velanotolla. Julkisella sektorilla tehdään paljon arvokasta suorittavaa työtä. Julkisen sektorin on kuitenkin annettu vuosikymmenten ajan paisua liian suureksi. Työllistymisessä tämän maan pien-, mikro- ja yksinyrittäjät ovat avainasemassa. Viennin kehittämisessä pk-yrityksillä on kasvuvaraa. Kasvuyrityksiä tarvitaan. Yrittäjyyden toimintaedellytyksiä on korjattava monin tavoin.

Nuorissa on tulevaisuus. Syrjäytyminen on vaaraksi koko yhteiskunnalle ja tulevaisuudelle. Suomella on velvollisuus tehdä sellaista koulutuspolitiikkaa, että eri aloilla on riittävä määrä oikeanlaista työvoimaa. Toisen asteen kouluttautumismahdollisuudet tulee vastata tarpeisiin ja nuorten kannustaminen kouluttautumiseen on oltava kannustavaa, ja siinä heitä on autettava.

Pyhäjärvi 10.12.2022

Raija Leppäharju

maanantai 21. marraskuuta 2022

Kun mikään ei riitä?

 

Kun mikään ei riitä?

Ilmastokriisi, pandemia, sota ja huoli taloudesta on täyttänyt otsikot jo pitkään. On nuorten pahoinvointia, köyhyyttä, ja surua sodasta. Mieliimme on alkanut hiipua huolta, alakuloa ja toivottomuutta.

Kaikkiin asioihin emme voi vaikuttaa. Joskus täytyy vain luottaa ihmiskuntaan, kekseliäisyyteen ja kykyyn ratkaista tilanteita.

Palkka ei riitä, eläke ei riitä, opintotuki ei riitä jne. Ruoka ja asuminen kallistuvat, inflaatio jyllää, korot nousevat. Tuleva talvi on monille koetinkivi, miten selvitä kun mikään ei riitä. Kykymme ratkaista tilanteita on suomalaisille kuitenkin mahdollista. Olemme selvinneet sotien jälkeisistä ajoistakin, niin nytkin. Voimme vähentää sähkön käyttöä ottamalla puu-uunit käyttöön, kenellä sellainen on. Keräämme marjoja, lisäämme juuresten kasvatusta, kalastusta, metsästystä jne.  Pakastintakin on hyvä ruveta tyhjentämään. Tuleehan sinne usein kerättyä monenlaista.

Koko maailman talous on ollut epävarmassa tilanteessa. Talouden suunta on alaspäin ja taantuma, sekä sitä seuraava lama ovat lähellä. Pahimmillaan taantuma aiheuttaa ihmisten työttömyyttä. Voimme omilla tavoilla varautua uhkaavaan lamaan säästämällä kaikesta mikä on mahdollista. Kuitenkaan kaikilla ei ole mahdollisuutta säästää yhtikäs mistään. Vallitsevassa tilanteessa tarvitaan ”suurelta kirkolta” sellaisia päätöksiä pikaisesti, joilla helpotetaan ihmisten joka päiväistä elämää. Energian hintaan on saatava kompensaatioita ottamalla verovähennys välittömästi käyttöön. Sen luulisi olevan helppoa, onhan tuloverorekisteri käytössä. Ulkomaille annettava apu on nyt toistaiseksi pistettävä jäihin. Niitä rahoja tarvitaan suomalaisten selviytymiseen. Maatalouksille suorat tuet, jotta omavaraisuutemme on turvattu. Energian omavaraisuudesta on pidettävä huolta. Pienyrittäjävähennystä on korotettava, jotta pienyrittäjät selviytyisivät.

Joka tapauksessa olemme eräänlaisen uuden ajan alussa. Onko ns. kehittäminen kääntynytkin itseään vastaan? Palaamme vuosikymmenien taakse selviytymisessä. Se oma pottumaa on vielä kultaakin kalliimpi. Suomalaisilla on oltava oikeus itsenäiseen päätöksentekoon kansallisen edun turvaamiseksi. Se aika on nyt. Meidän on selviytyttävä yhteisesti tämän ajan haasteista vahvistamalla perusturvallisuutemme.

Voimmeko ajatella, että eikö tämä jo riitä?

Pyhäjärvi 21.11.2022

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

Pyhäjärven Perussuomalaiset ry

 

perjantai 16. syyskuuta 2022

AJATUKSIA AJASTAMME

 

Ajatuksia ajastamme

Elämme hyvin hektistä aikaa Suomella ja koko maailmassa. Aamuisin kun availee uutisoinnit eri lähteistä, ne tuovat ainakin minulle aina uusia huolenaiheita.

EU on luokittelemassa energiapuun ja hakkuutähteet uusiutumattomaksi, sähköyhtiö ryhtyi perimään lisämaksuja kesken määräaikaisen sopimuksen, potilasturvallisuuslaki versus ihmiselämän turvaaminen jne. 

Kaikki mm. edellä olevat asiat ovat jokaisen meidän iholla. Metsänhoidon seurauksena syntyviä sivutuotteita lähdetään rajaamaan EU:sta. Kansallinen metsä- ja energiapolitiikka jää jalkoihin. Jos EU säätää biomassan päästökselliseksi, merkitsee se sitä, että siitä pitää maksaa päästökauppamaksua samalla tavalla kuin fossiilisista polttoaineista. Suomessa rajaus koskisi n. 40 % lämpö- ja voimalaitosten käyttämästä metsäenergiasta. Monien kuntien lämpölaitokset käyttävät biomassaa. On selvää, että lämpölaitoksilla on suuri paine nostaa hintoja, ja sen hinnan maksaa suomalaiset. Energiapuu, hakkuutähteet, turve, kaikilla näillä on tällä hetkellä täydennettävä Suomen energiahuoltoa!

Sähkön hintamarkkinat johdannaisineen heiluvat alati. Budjettiriihessä päätettiin alv:n alentamista 14 %-yksikköä. Lisäksi tuloverotukseen tulisi sähkövähennys. Molemmat ovat lähtökohtaisesti hyviä ja tuovat helpotuksia kansalaisille. Sähkön lähtöhinnat ovat kuitenkin nousseet 3-4 kertaisiksi, joten erittäin tiukkaa tulee olemaan tulevat ajat kansalaisille.  Jonoa tulee olemaan toimeentuloluukulle. Tuo sähkövähennys tulisi ottaa välittömästi käyttöön jo tänä vuonna. Verohallinnolla on ajankohtainen tieto kunkin tuloista. Ihmiset voisivat ilmoittaa oma-verossa maksamansa/arvioimansa sähkömaksujen määrän tälle vuodelle. Määrä syötettäisiin oma-veroon, jossa olisi kaava, (kotitalousvähennyksen tyyppinen), joka laskisi vähennyksen määrän verotettavasta tulosta. Ellei ole netti mahdollisuutta, olisi hyvä avata tätä varten puhelinlinja, jotta jokainen pääsisi mahdollisimman nopeasti ottamaan yhteyttä verohallintoon. Näin jokainen suomalainen saisi uuden, alemman ennakonpidätysprosentin loppuvuoteen. Kansalaiset saisivat loppuvuonna enemmän käteen rahaa, joka edesauttaisi ihmisten selviytymistä arjesta.

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä potilasturvallisuuslaiksi. Esitys on aiheuttanut ristiriitaisia näkemyksiä. Rajoitetaanko sillä lakko-oikeuksia? Vaarannetaanko ihmishenkiä? Tilanne ei varmaan ole helppo pääkallonpaikalla, saatikka työmarkkinaosapuolten pöydässäkään. Toivottavasti asiassa päästään ratkaisuun mahdollisimman pian siten, että se tyydyttää monia eri tahoja. Terveydenhuolto- ja sosiaalitoimi ovat perusasioita, jotka tulee turvata kaikissa olosuhteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Alaa tulee arvostaa, alalla tulee olla palkat, jotka vastaavat erittäin vaativa työtä. Työ on raskasta, joten myös riittävät vapaat ja muut olosuhteet tulee tulla niin sovittuna, että ne auttavat jaksamiseen vaativassa työssä.

Pyhäjärvi 15.9.2022

Raija Leppäharju

Pyhäjärven kaupunginvaltuutettu

Perussuomalaiset, kansanedustajaehdokas