torstai 13. elokuuta 2015

TERRORISOINNISTA





Meillä itse kullakin on oma tapamme tuoda mielipiteitä esille. Siihen meillä vapaassa maassa on onneksi ”jokamiehen” oikeus. Lienee kuitenkin korrektia odottaa, että mielipiteen ilmaisun paikka ja tapa on asiallista, oikeaa, sekä asemaan katsoen perusteltua.

Paikallislehdessä 12.8.2015 valtuuston puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen, otsakkeella ”Voi helv…” toi esille joitain näkemyksiä valtuustonpuheenjohtajana. Otsake oli räväkkä, ei tarvinnut arvailla mitä kirjoittamattomat kirjaimet ovat. Kaunansävyinen teksti täydensi otsikkoa. Sarkkisen vaalilupauksia olivat mm. ”Haluan säilyttää Pyhäjärven itsenäisenä kaupunkina…tärkeä mittari omavaraisuudesta on myös koululaitos. Siksi lukio ja ammattikoulu kuuluvat meille…olemassa olevat yritykset tarvitsevat jatkuvaa päättäjien yhteydenpitoa, jotta ne kokevat olevansa meille tärkeitä.” Näihin lupauksiin nähden olisi ollut lupa odottaa positiivisempaa kirjoittelua.

Hallinnon terrorisoinnista puheenjohtaja syyttää pientä joukkoa. Demokraattisesti tehty laillinen päätös on varmasti kaikkien hyväksyttävissä. Mutta, onko aina näin? Olisko, ns. puskista tulleiden asioiden kohdalla joskus parempi jättää asia pöydälle seuraavan valtuuston päätettäväksi. Makasiinintorialueen käytöstä olisi ollut hyvä järjestää kuntalaisille ja yrittäjille tarkoitettu ilta, jossa alueen käyttöä olisi kartoitettu. Tätä mieltä olin yhdessä seitsemän muun valtuutetun kanssa.  Mikäli senkin jälkeen nyt esitetty vaihtoehto olisi paras, mikä ettei. Torialue on eräänlainen käyntikortti keskustaajamasta. Toivon, että alue saa mitä parhaimman näyteikkunan.

Tulevaisuuden suhteen valtuustonpuheenjohtaja kannattaa kuntaliitosta Haapajärven kanssa. Näyttää siltä, että joillekin se onkin tavoitteena. Jos ei taannoin äänestyksellä, niin hitaasti hivuttamalla. Onkohan kirje Haapajärvelle jo valmiina?  Syyttely ”pientä joukkoa” kohtaan on loukkaavaa ja vääristeltyä vakavan asian suhteen. Mikähän on sitten se muu joukko? Itse en ole kuntaliitoksen kannattaja. Kannatan itsenäistä Pyhäjärveä, joka järjestää sote-palvelut yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Olalleni on taputeltu asian puolesta puhujana. Niitä taputtelijoita en kaipaa, jotka kannustaisivat joidenkin valtuutettujen erottamiseen, ja olisin siitä jopa tyytyväinen siinä määrin, että lehteen kirjoittaisin. Tässä asiassa näkemykseni Sarkkisen  kanssa erkanee totaalisesti.

Valtuustonpuheenjohtajan rooli on edustaa arvokkaasti kuntaansa. Onko meillä näin, jokainen voi arvioida sen ihan itse. Joukkueurheilussa joukkueen valmentaja tsemppaa ja kannustaa viimeiseen asti joukkuettaan. Valtuusto on parhaimmillaan joukkue, joka tavoittelee yhteisiä, asetettuja päämääriä.

Valtuuston kokousten seuraaminen Namosta on erittäin tärkeää jo senkin vuoksi, että kuntalaiset pääsisivät seuraamaan edustajiensa mielipiteitä livenä. Lisäksi vältytään mitä moninaisimmilta ja väritetyiltä kirjoituksilta, puhumattakaan ”juoruista”.
Pyhäjärvi 13.8.2015

Raija Leppäharju


perjantai 24. heinäkuuta 2015

VALTUUTETUN KÄSIKIRJASTA


Luettua Valtuutetun käsikirjasta

 

Nyt meneillään olevan valtuustokauden alussa saimme kirjan. Kirjan nimi on Valtuutetun käsikirja 2013-2016. Ajan kulukseni ja muistutuksekseni lukaisin sieltä kohtia uudelleen. Kirjoitan nyt niistä muutamia, samalla myös kommentoimalla omilla näkemyksilläni.

1.      Kirjassa otsakkeella ”Hyvä kunnanvaltuutettu ei saisi olla hiljaisesti mukautuva myötäilijä”, todetaan seuraavaa:

”Valtuutetun tulisi olla itsenäisesti ajatteleva, kunta-asioihin perehtynyt ja koko kunnan etua ajava henkilö. Hänen tulee pitää yhteyttä äänestäjiinsä sekä ajaa määrätietoisesti näiden etuja. Kärkeen kohoava ominaisuus ”itsenäisesti ajatteleva” näkee valtuutetun tietyssä määrin riippumattomana toimijana. Kyseenalaistava idealinko ja epäilijä on kaivatumpi kuin muiden menoon hiljaisesti mukautuva myötäilijä. Kuvaus ”ajaa kunnan kokonaisetua ääniä kalastelematta” viittaa henkilöön, joka on uskollinen asioille, joiden näkee edistävän kunnan kokonaisetua. Tällainen päättäjä koetaan pohjimmiltaan uskottavammaksi kuin mielipidettä usein vaihtava ja kansalaismielipiteen perässä juokseva tuuliviiri. Kuntalaisten mielestä valtuutetun olisi hyvä olla aloitteellinen ja esiintymiskykyinen. Hyvällä valtuutetulla tulisi olla laajat suhdeverkostot. Se, että valtuutetulla on oikea puoluetausta, ei ole välttämätön ehto ainakaan valinnan näkökulmasta.”

Edellä oleva teksti on siis suora lainaus Valtuutetun käsikirjasta.

Olenko/olemmeko me Pyhäjärviset valtuutetut edellä kuvatun kaltaisia? Muiden puolesta en voi ottaa kantaa, itsestäni voin.

Minua on arvosteltu siitä, että käytän valtuustossa runsaasti puheenvuoroja. Kuitenkin kun nyt kirjakin opastaa, että pitäisi olla itsenäisesti ajatteleva, riippumaton, kyseenalaistava ja jopa epäilijä, joten häpeä yhtään niitä näkemyksiäni, joita olen valtuustossa tuonut esille. Kuntalaiset voivat arvioida, olenko tuuliviirinä mielipiteitäni vaihtava, aloitteellinen vaiko aloitteeton jne.  Varmaan tuttua on, että olen ”haastanut” kaikkia tuomaan mielipiteitään esille. Mitä etua tästä olisi? Moniakin. Paitsi edellä mainitut, myös se, että yhteisen keskustelun jälkeen voisi löytyä vielä parempi, yhteinen päätös. Vähentäisi varmaan esim. valituksia.

2.      Kirjassa otsakkeella: Luottamuksen rakentaminen todetaan seuraavaa:

”Hyvät henkilösuhteet ja keskinäinen luottamus ovat hyvän ja sujuvan yhteistyön perusedellytyksiä sekä luottamushenkilöiden että virkamiesten kesken. Ne eivät synnyt itsestään. Tutustuminen, aito kuuntelu ja avoin keskustelu ovat keskinäisen luottamuksen rakennuspalikoita. On helpompaan keskustella ja ottaa yhteyttä eri henkilöihin, kun on ensin tultu tutuiksi ja opittu keskustelun, alkuvaiheen seminaarien ja vapaamuotoisten tapaamisten avulla tuntemaan yhteistyökumppaneita. Erilaisten näkemysten kunnioitus ja ymmärtäminen syntyvät henkilösuhteiden ja keskustelun kautta. On tärkeää saada syntymään yhteinen kulttuuri myös luottamushenkilötasolle. Yhteisen kulttuurin ja pelisääntöjen avulla toiminnasta tulee ennakoitavaa.”

Edellä oleva teksti on myös lainaus Valtuutetun käsikirjasta

Miten meillä? Onko meillä edellä kuvattuja rakennuspalikoita? Valitettavasti joutuu toteamaa, että, jos palikoita on, ne on eri perustuksella. Onko kivijalka samasta aineesta, en osaa sanoa, mutta rakentaminen tapahtuu erilaisilla materiaaleilla. Mitä pitäisi tehdä. Olen aikaisemmissa blogeissa esittänyt, että valtuutettujen olisi hyvä kokoontua yhteen, vapaamuotoiseen ja ennen kaikkea avoimeen keskusteluun. Lehtien palstoilla, ala-arvoisilla kirjoituksilla, rakennuksen harjaan nostoa ei voine pitää. Olen varma, että yhteisten tilaisuuksien jälkeen erilaisten näkemysten kunnioitus ja ymmärtäminen saa orastavan alun. Meillä on tällä hetkellä todellinen kriisi, kotikutoinen poliittinen kriisi. Tämä meidän on tunnustettava. Pyhäjärvi, oma kotikuntamme on kaaottisessa tilassa. Kunnan kehittäminen on pysähtynyt totaalisesti! Kun tilanne on näin mietin, olenko/olemmeko oikealla tiellä?

Lopuksi:

Rakennuspalikoiden löytämisen lisäksi, kuntalaisten osallistumisen lisääminen päätösten valmistelussa on tärkeää. Osallisuuden kokeminen eli se, että ihmisillä on tunne vaikutusmahdollisuudesta, hyväksynnästä ja arvostuksesta omassa kunnassa, on entistä tärkeämpi menestystekijä. Kunta ei ole vain kakun jakaja, vaan leipuri.

Pyhäjärvi 24.7.2015

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

 

 

 

lauantai 11. heinäkuuta 2015

KUNTALAISET, OIKEUTETTUA AKTIIVISUUTTA


UUSI KUNTALAKI

En epäile sitä, etteikö kuntalakia kuntalaiset lue,  kuitenkin halusin nostaa muutaman kohdan laista blogiini, itseänikin muistuttamaan tärkeistä oikeuksista.

Monet asiat voisivat edetä paremmin ilman kärhämiä, jos enemmän kiinnitettäisiin huomiota alla oleviin lain kohtiin. Toivon, että hallinnossa otetaan nämä vakavasti.

Nostan esille mielestäni tärkeitä kohtia.

1.      Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sisältää kuusi kohtaa, jotka ovat todella tärkeitä. Kuntalaisten on päästävä osallistumaan ja vaikuttamaan kunnassa tehtäviin päätöksiin. Siten saataisiin laajempaa näkemystä päättäjille, mikä varmasti edistäisi ”parempien”, riidattomien päätösten tekemistä.

2.      Toisena nostan esille viestinnän. Meillä on tämän suhteen erittäin paljon parannettavaa. Kuntalaiset pääsevät tietämään, mitä asioita on valmistelussa. Kuntalaisia kiinnostaa se, miten pääsee osallistumaan ja vaikuttamaan, ja sen suhteen tuleekin järjestää mitä erilaisimmilla tavoilla avointa tiedotusta. Ennakkokeskustelu ja vuoropuhelu kuntalaisten ja päättäjien kesken vähentää aiheetonta kritiikkiä ja päätöksien jälkipuintia, valituksia ja minimoi sitä kautta täytäntöönpanon viiveitä.

Kaikki muutkin 5 luvun kohdat ovat tärkeitä.

Seuraava kursivoitu teksti on suoraan kuntalaista:

5 luku

Kunnan asukkaiden osallistumisoikeus

20 §

Äänioikeus kuntavaaleissa
Äänioikeus kunnassa toimitettavissa kuntavaaleissa on Suomen taikka muun Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin tai Norjan kansalaisella, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on väestötietojärjestelmässä olevien tietojen mukaan 51. päivänä ennen vaalipäivää päivän päättyessä. Äänioikeus kuntavaaleissa on myös muulla edellä säädetyt edellytykset täyttävällä ulkomaalaisella, jos hänellä mainittuna ajankohtana on ollut kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan.
Äänioikeus kuntavaaleissa on lisäksi Euroopan unionin tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa olevalla ja tällaisen henkilön perheenjäsenellä, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta, ja jolla on asuinpaikka kyseisessä kunnassa väestötietojärjestelmässä olevien tietojen mukaan 51. päivänä ennen vaalipäivää päivän päättyessä, jos:

1) hänen tietonsa on hänen pyynnöstään talletettu väestötietojärjestelmään väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa laissa säädetyllä tavalla;
2) hän on kirjallisesti ilmoittanut maistraatille viimeistään 52. päivänä ennen vaalipäivää ennen kello 16:ta haluavansa käyttää äänioikeuttaan kuntavaaleissa tai ei ole kirjallisesti peruuttanut aikaisempaa ilmoitustaan.

21 §

Äänestysoikeus kunnallisessa kansanäänestyksessä

Äänestysoikeuteen kunnassa toimitettavassa kansanäänestyksessä sovelletaan, mitä 20 §:ssä säädetään äänioikeudesta kuntavaaleissa.
Äänestysoikeus kunnan osa-aluetta koskevassa kansanäänestyksessä on vain henkilöllä, jonka asuinpaikka on kyseisellä kunnan osa-alueella.

22 §

Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet

Kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista.
Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
1) järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja;
2) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
3) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin;
4) järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun;
5) suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa;
6) tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua.

23 §

Aloiteoikeus
Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Jos 1 momentissa tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.
Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

24 §

Kunnallinen kansanäänestys
Valtuusto voi päättää, että kunnalle kuuluvasta asiasta toimitetaan kansanäänestys. Valtuuston päätökseen, jolla on päätetty toimittaa kansanäänestys, ei saa hakea muutosta valittamalla.
Kansanäänestys on neuvoa-antava.
Kansanäänestys voidaan toimittaa koko kuntaa tai jotakin kunnan osa-aluetta koskevana. Kunnan osa-alueena on tällöin yksi tai useampi vaalilaissa tarkoitettu äänestysalue.
Kaikilla äänestysoikeutetuilla on yhtäläinen äänestysoikeus. Äänestys on salainen. Kansanäänestyksen toimittamisesta säädetään lisäksi neuvoa-antavissa kunnallisissa kansanäänestyksissä noudatettavasta menettelystä annetussa laissa (656/1990).

25 §

Kansanäänestysaloite

Kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään neljä prosenttia 15 vuotta täyttäneistä kunnan asukkaista. Valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys.

26 §

Nuorisovaltuusto

Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.
Lasten ja nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta säädetään nuorisolain (72/2006) 8 §:ssä.

27 §

Vanhusneuvosto

Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

28 §

Vammaisneuvosto

Vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.
Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

29 §

Viestintä

Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa.
Kunnan on huolehdittava, että toimielinten käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta annetaan esityslistan valmistuttua yleisen tiedonsaannin kannalta tarpeellisia tietoja yleisessä tietoverkossa. Kunnan on verkkoviestinnässään huolehdittava, että salassa pidettäviä tietoja ei viedä yleiseen tietoverkkoon ja että yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä toteutuu.
Viestinnässä on käytettävä selkeää ja ymmärrettävää kieltä ja otettava huomioon kunnan eri asukasryhmien tarpeet.

On ymmärrettävää ja tavallista, että pysytään vanhoissa kaavoissa. Kuitenkin avoimuus, ja muidenkin kuin valtuutettujen mielipide on erittäin tärkeää. Yhteenvetona korostan siis osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä Pyhäjärven päätöksenteossa.

Tiedotustoimintaa on tehostettava siten, että se saavuttaa kaikki kansalaispiirit.

Pyhäsalmi 11.7.2015

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

 

 

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kertaus on opintojen äiti


Kertaus on opintojen äiti

Yhteenveto paradoksista, vai oliko tämä unta?

Istuin valtuustossa ja  kaupunginhallituksessa valtuustokaudella 2009-2012.

Vuonna 2010 olin valitsemassa Tita Rinnevaaraa kaupunginjohtajaksemme. Valtuustokaudella toimin jonkin aikaa hallituksen puheenjohtajana.

Olin päättämässä Rinnevaaralle myönnetystä yhden vuoden palkattomasta virkavapaudesta elokuussa 2012. Tämä päätös johti valituksiin, joista ratkaisua on odotettu kauan. Asiasta antoi hallinto-oikeus päätöksen ja sitten lopulta KHO 15.6.2015.

Olen ollut valitsemassa ja päättämässä Veikko Tikkasen yksimielisestä valinnasta vs. kaupunginjohtajaksi Rinnevaaran virkavapauden ajaksi. Tapasin Tikkasen ensi kertaa kotiseutupäivillä v. 2012.

Sitten tuli vaalit. Uusi valtuusto aloitti vuoden 2013 alusta. Helmikuun 2013 valtuuston kokouksessa asialistalla oli eron myöntäminen Rinnevaaralle. Äänestin tuolloin eron myöntämistä vastaan, koska katsoin, niin kuin asiakirjoista ilmenevällä tavalla 8 muutakin valtuutettua, ettei ko. valtuusto voi tehdä asiasta laillista päätöstä. Oma näkemykseni perustui siihen, että olin mielestäni ollut myöntämässä ja sopimassa täysin laillista virkavapautta Rinnevaaralle, en kenenkään puolesta tai ketään vastaan, vaan asia asiana.

Kun Rinnevaaran virkavapaus loppui, ja hänen tuli palata takaisin virkaansa 5.8.2013. Virkaan tulo estettiin. Vaalien tuloksena päättäjien rooleissa oli uudet henkilöt, jotka näkivät asian toisin. Kaupunginjohtajuutta on em. ajankohdasta lähtien hoidettu jatkamalla V. Tikkasen sijaisuutta useaan kertaan.

Tämä aika on ollut monelle, monelle raskasta aikaa. Arvostelua Liuskan hallituksen tekemästä virkavapauspäätöksestä on saanut kuulla ja lukea eri lehdistä yli kahden vuoden ajan. Hyvinkin arvostetuilta henkilöiltä on tullut palautetta mediassa, mitä moninaisilla sanamuodoilla.

Hyvä, että päätös KHO:sta vihdoin tuli. Sen mukaisesti virkavapaus on annettu lain mukaisesti ja Rinnevaara on Pyhäjärven kaupunginjohtaja.

 Mitä taloudellisia seuraamuksia kaupungille aiheutuu, selviää myöhemmin ja valitettavasti tulevat päättäjät joutuvat sen kohtaamaan. Kirjoitin aikaisemmin vallasta ja vastuusta, sitä sopii nyt miettiä!

Meillä on hyvä paikkakunta, missä asua. Meidän tulee löytää yhteinen tie, ettei samanlaista tule ikinä tapahtumaan. On keskityttävä asioiden hoitamiseen parhaalla mahdollisella tavalla kuntalaistemme hyvinvoinnin edistämisessä. Kateus, kauna, vallanhimo … on heitettävä romukoppaan ja heti.

Raija Leppäharju

Pyhäjärven kaupunginvaltuutettu

 

 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

VALLASTA, VASTUUSTA, PÄÄTÖKSISTÄ


BLOGI 8.6.2015

VALLASTA, VASTUUSTA, PÄÄTÖKSISTÄ

Valtaa on monenlaista. On vaikutusvaltaa, pakkovaltaa, vallanhalua, vallanhimoa jne. Kaiketi se on kuitenkin yksilön mahdollisuutta toteuttaa omaa tahtoaan vaikka toisten vastustuksesta huolimatta. Valtaa tarvitaan ja sitä käytetään, jotta yhteisössä asetettuihin tavoitteisiin päästään. Toisaalta valta voi pahimmassa tapauksessa kääntyä sisäänpäin, itseensä, valtaapitävät alkavat pitää itseään itsestäänselvyytenä, omaa asemaansa loukkaamattomana ja päätöksiään, mielipiteitään ja toimiaan kyseenalaistamattomina.

Julkinen valta on  julkisyhteisöjen luonnollisiin ja oikeushenkilöihin kohdistamaa vallankäyttöä. Julkista valtaa käyttävät pääasiassa valtio ja kunnat. Kunnissa päättävä elin on valtuusto.

Valtuuston/valtuutettujen tekemät päätökset ovat vallan käyttöä. Tässä tehtävässä heidän tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta.  Sanotaan, että valta on kiehtova ilmiö, jopa niin, että se oikeuttaa pistämään kätensä toisten taskuun.

 Vallan suhde vastuuseen onkin sitten mielenkiintoinen. Kuka, tai ketkä kantavat vastuun valtuuston tai kaupunginhallituksen päätöksistä.  Kantavatko päättäjät vastuun päätöksistään?  Lähes aina on niin, että vastuu päätöksistä siirtyykin kansalaisille. Demokratiaa?

Hyvien tuloksien saavuttamiseksi on tärkeää, että hallinto- ja päätöksentekojärjestelmä toimii vastuullisesi suhteessa siihen valtaan, joka sen jokaisella eri osalla on. Mikäli valta ja vastuu kulkisivat käsi kädessä, saataisiin mielestäni aikaan paremmin hyviä ratkaisuja. Se, että näin ei ole demokratia on huono järjestelmä tässä suhteessa. Demokratiassa edustajat eivät tänä päivänä kanna juuri minkäänlaista vastuuta. Pahin rangaistus on se, että seuraavalla vaalikaudella ei tule tukea. Vallanhimoiset käyttävät tilanteen hyväksi. Ja homma jatkuu.

Sitten tuosta paljon puhutusta Oulun syyttäjäviraston päätöksestä

Jokilaaksojen poliisilaitokselle tekivät 26.11.2012 rikostutkintapyynnön otsakkeella:” Kaupungin käyttöpäällikön salaista palkan korjaamista ym. koskevat tutkintapyynnöt” seuraavat allekirjoittajat:

Tarmo Rapo, Taimi Piippo, Asko Torssonen, Asko Kauranen, Markku Fält, Paavo Leskinen, Jari Aittokoski ja Kimmo Sarkkinen.

Rikostutkintapyynnössä he katsovat, että em. asiassa on syytä epäillä virkavelvollisuuden rikkomisesta, lahjuksen antamisesta, virka-aseman väärinköytöstä, julkisuuslain ja kuntalain rikkomisesta, väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta.

Esitutkintapöytäkirjan mukaan rikoksesta epäiltyinä olivat: Rinnevaara, rikosnimike: virka-aseman väärinkäyttäminen. Rikosnimikkeellä ”Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen” seuraavat henkilöt: Ahola-Houtsonen Tiina, Leppäharju Raija, Leskinen Jorma, Liuska Aarne, Puro Lauri, Rajala Eila, Shemeikka Laimi ja Tuikka Tyyne.

Todistajina on kuultu: Aittokoski Jari, Fält Markku, Kauranen Asko, Laukkanen Sami, Leskinen Paavo, Pappila Eeva-Riitta, Piippo Taimi, Päivärinta Pekka, Rapo Tarmo, Ruotoistenmäki Päivi, Torssonen Asko ja Vuopio Veijo. Lisäksi on selvitys Tero Nissiseltä ja asemavaltuutuksen perusteella on kuulusteltu Veikko Tikkasta.

Esitutkinta-aineisto on noin 6 cm paksu, (347 sivua).  Lausunnot on mielenkiintoista luettavaa. Niissä on monenlaisia sanamuotoja huhuista, näkemisistä, eleistä…. ainekset kirjan tekemiseen oivalliset.

Päätös: Oulun syyttäjävirasto, kihlakunnan syyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen 16.5.2015 nro R 14/2801. kohdallani on: ”Jätän syytteen Leppäharjua vastaan nostamatta. Syyttämättä jäivät myös kaikki muutkin rikoksesta epäillyt. Olen onnellinen heidänkin puolestaan. Esim. Shemeikka joutui tämän asian kodalla todella kärsimään luottamushenkilönä liikaa ”maallista tuomarointia.” Tämä siitä syystä, että hän toimi tuona aikana henkilöstöjaoston puheenjohtajana.

Kaksi ja puoli vuotta tätä kesti. Tätä piinaa, panettelua, vähättelyä ja henkilökohtaista kiusaamista. Ja nyt sain vapautuksen. Toki se helpottaa, mutta ajatukset pyörii asian ympärillä. Miksi tämä tehtiin? Mihin tällä rikostutkintapyynnöllä pyrittiin? Lähdin hoitamaan valtuutetun tehtävää vakavalla suhtautumisella kunnan ja kuntalaisten etua ajatellen. Minulla ei ole mitään tarvetta nostaa omaa egoani. Mutta, luojan kiitos, mikään ei kolkuta omaa tuntoani omien toimintojeni suhteen. Eräs henkilö todistajista toteaa, kuinka on ollut täysin murtunut henkisesti ja fyysisesti. Mitäpä arvelette, mikä minun tunne on ollut viime vuosina?

 

Sitten vielä yksi asia. Tutkintapyyntö Sami Laukkasesta. Siitähän on aloite tehty. Olen moneen kertaan vaatinut asian tutkimista. Mutta se ei näytä etenevän. Väitetään, että olisin tuon kirjelmän tekijä. Ja, että Jyrki Karmavuolle on annettu se tehtäväksi. Olen toimittanut kaupungille Karmavuon sähköpostin, jossa hän toteaa ettei hän, eikä hänelle ole annettu tällaisen tutkintapyynnön tekovaltuutusta. Tämä syyte niskassani tuskastuttaa minua. Toivon, että kaupunginhallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin ja etsii syylliset! Miksi tarkastuslautakunta aikanaan ei puuttunut asiaan, vaan kirjasi aloitteen vain tiedoksi, vaikka se oli osoitettu ko. lautakunnalle? Ihmetyttää, mitä asiaan liittyy.

 Minun mielipiteitä saa arvostella, olen valmis keskustelemaan yhteisistä asioista eteenpäin katsoen, kehittäen paikkakuntaamme, mutta kieroilua selän takana en hyväksy!

JK. Mikäli joku haluaa lukea rikosilmoituspyynnön ja syyttäjän päätöksen ottakoon minuun yhteyttä.

Kaikella ystävyydellä, hyvää kesää ja juhannusta! Miten on asiat juhannuksen jälkeen, sen näemme sitten.

Raija Leppäharju

Pyhäjärven kaupunginvaltuutettu

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Uusi tulossa

Hei kaikille!
Lähipäivinä kirjoitan uuden blogin, käsittelen siinä sotea ja paljon puhuttua päätöstä, joka tuli syyttäjältä. Siinä sain puhtaat paperit (syytön). Harmillista, että pääni menoksi, niitä henkisesti  latistavia panoksia, on yhä liipamisessa. Yksi niistä, on näkemys, että olisin Laukkasen tutkintapyynnön tekijä. Olen useaan kertaan pyytänyt hallintoa ja nykyisiä päättäjiä selvittämään asiaa.  Kuka vaihtaisi kanssani piinaavan paikan. Ilmoituksia  otan vastaan.
Palataan.
Raija Leppäharju
valtuutettu

torstai 14. toukokuuta 2015

DEMOKRATIASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN


DEMOKRATIASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

Esa Ovaskainen kirjoitti otsakkeella ”Pako tosiasioista” tekstiä, jota on pakko kommentoida. Kokonaisuutena kirjoitus lähinnä nauratti. Jos sillä oli tarkoitus ärsyttää minua, se ei todellakaan onnistunut alkuunkaan. Teksti, joka on puuta palturia, osoittaa kirjoittajan syvää ahdistusta omassa piirissään.

Otan kantaa muutamaan asiaan. Kirjoittajan mielestä kansakoulun oppimäärällä pitäisi ymmärtää, mitä on demokratia. Pitäisi hoksata, että Sarkkinen käsittää demokratian läntiseksi. Kun on äänestetty, enemmistön mielipide on päätös. Tässä asiassa arvoisa Ovaskainen, olet oikeassa. Mutta kieltääkö se valituksen tekemisen, jos demokraattisesti on tehty lainvastainen päätös? Jos näkemyksesi ja Sarkkisen näkemys on oikea, mitähän varten sitten lakiin on kirjoitettu oikaisuvaatimusta ja valitusta koskevat kohdat? Minä kun en tuohon osaa omalla oppimäärällä vastata, lukijani voivat itse miettiä, mitä demokratia on. Sen lisäksi kannattaa miettiä, mikä on kuntalaisten ja valtuutettujen oikeus yhteisten asioiden hoitamisessa.

Sitten näkemyksestä luottamuksen menettämisestä. Hyvä tietää, että valtuuston puheenjohtaja on hukannut luottamuksen minuun ja, että yhteistyö on mahdotonta. Muistuu vain mieleen ehdokasvaaliasettelu viime vaaleissa. Valtuuston puheenjohtaja Sarkkinen oli varsin voimakkaasti vastustamassa minun ehdokkuuttani . Kaksi päivää sitä piti vääntää ja ylemmältä taholta hakea ratkaisijaa. Aloittikohan Sarkkinen tuolloin yhteistyön, sitä jään pohtimaan. Jospa siihen joskus saan vastauksen. Kateus, niin mitä se on? Mitä kaikkea se saa tekemään?  No, joka tapauksessa toistan vielä sen, mitä Pyhäjärven Sanomissa kirjoitin: valtuuston puheenjohtajalta odotan rakentavaa yhteistyötä edistävää toimintaa. Arvovaltaisessa asemassa ei missään tapauksessa pidä lähteä arvostelulinjalle valtuutettuja kohtaan, varsinkaan jos ne vielä henkilöityy. Isällinen ohje koko valtuustolle saattaa joskus olla kyllä aiheellinen, mutta ei mielipiteiden arvostelua. Valtuuston kokouksessa puheenjohtajan tehtävä on johtaa kokousta, ei muuta. Ovaskaisen kirjoitus; onko rakentavaa? Kuka, tai ketkä,  ilmeisesti demokratian nimissä suoltaa jälleen pahuutta.

Ei, ei, älkää nostako vanhoja kaunoja yhä uudelleen ja uudelleen esille. Meidän tulee katsoa tätä päivää ja tulevaisuutta!!!

Hankilaan liittyvässä asiassa edellisessä paikallislehdessä halusin tuoda esille päätökset, jotka on tehty. Tuolloinhan Sarkkinen puhui savustamisesta. Minä kyllä en eläissäni ole savustanut muuta kuin kaloja, ja niitäkin muutaman kerran. Jaa, ja hetkinen,  hirvenlihaa yhden kerran. Oli muuten maukasta. Hallinto-oikeudesta on tullut päätös. En ryhdy sitä tänne kirjoittamaan. Hämmästyttää se, että siellä  mm.  Hankila väittää, että olen valtuustossa lukenut väestörekisteritietoja hänestä ja vaimostaan jopa ajalta, jolloin eivät ole vielä olleet yhdessä. Valtuustossa 29.8.2011 luin maistraatin päätöksen kotipaikka-asiassa. Renne  Pulkkinen toteaa päätöksessään, että videotallenteen mukaan olen lukenut vain tuon maistraatin päätöksen, enkä siten ole rikkonut tietosuojaa. Rapon paatoksellinen pönttöpuhe on saatavissa kaupungintalolta. Siinä hän, ja muutamat muut allekirjoittajat perustelivat Hankilan kotipaikkaa Pyhäjärvelle lähinnä täällä tapahtuvan metsästyksen ja kalastuksen vuoksi seuraavasti: (suora lainaus)

”Heikki Hankila on luonnoltaa ”maalaispoika”, joka viihtyy maalla. Luonnossa liikkuminen, omien eläkeikään pian tulevien vanhempien läheisyys ja kalastus sekä metsästys ovat lähinnä hänen sydäntään, ei Etelä-Suomen vilkas elämänmeno.” Järvenpää on vain hänen nukkamalähiönsä, joka on sopivasti lähellä Helsingin työpaikkaa.”

 On merkillistä, että tästä Hankilan ”erottamisesta” syytetään silloista hallitusta. Valtuustohan päätti sen, että Hankila on maistraatin päätöksen mukaan menettänyt vaalikelpoisuutensa Pyhäjärvelle.

 Mikähän velvollisuus valtuutetulla itsellään on kotipaikkaa koskevassa asiassa?

On mielenkiintoista, mikä on Sarkkisen lista kassakaapissa. Ja jos viime vaalien alla olevia lehtikirjoituksia lukee, siellä oli myös Ovaskaisen lista, ketä voi äänestää ja ketä ei. Onhan se hyvä, että kuntalaisia valistetaan,  varmaankin demokratian nimissä. Itse en rohkene tekemään Leppäharjun listaa. Tai jos läntinen demokratia vaatii: annetaan kaikille mahdollisuus tehdä oma listansa ja kaikki julkaistaan paikallislehdessä. Naurettavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa koko kirjoitus tältä osin. Ovaskaisen kirjoituksessa viitataan Ceausescun toimintaan. Myös Gestapo taisi pitää listoja ns. ei toivotuista ja hiljennettävistä henkilöistä.

Lopuksi totean, että olen toiminut, toimin ja tulen toimimaan oman parhaan tietoni ja näkemykseni mukaan yhteisten asioiden parissa. Minulle on aivan sama, mihin ryhmittymään minut mielletään mielipiteideni perusteella.

No joo, tässä tämän päivän ja toukokuun ajatukset. Nyt jännittämään Tsekki ottelua. Suomi poika voittaa 3-2.

Oikein mukavaa kevättä ja kesää!

Kaikella ystävyydellä!

Raija Leppäharju

Pyhäjärven kaupunginvaltuutettu