lauantai 9. tammikuuta 2016

Kunnat, hyvinvointiyhteiskunnan peruspilari


Osa 2 Pohdiskelua tulevaisuudesta, suurista muutoksista

Näillä näkymin Suomen hallinto ja palvelurakenne tulee muuttumaan valtavasti. Vuoden 2019 alusta, nyt kuntien järjestämisvastuulla oleva sosiaali- ja terveydenhuolto, siirtynee itsehallintoalueille. Itsehallintoalue rakentuisi maakuntavetoiseksi. Laki astuisi voimaan vuoden 2017 alusta. Itsehallintoalue (sote-alue) vastaisi palveluiden tuottamisesta. Uudistus tulisi muuttamaan valtionosuuslakia ja verotusta koskevia säännöksiä. Samoin uudistus tulee muuttamaan lukuisia muita lakeja. Kuntayhtyvät tultaneen purkamaan. Meillä se koskee Peruspalvelukuntayhtymä Selännettä. Seuraako siitä sitten myöhemmin se, että kuntia yhdistetään?

 Palvelurakenneuudistusta perustellaan sillä, että se kaventaisi ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, sekä  kalliita kustannuksia. Uudistuksen sanotaan tukevan myös aluehallinnon uudistusta. Edelleen uudistusta perustellaan sillä, että se vahvistaisi perustason palveluita ja turvaisi palveluiden nopean saatavuuden. Onkohan näin?

Miten sitten kunnallishallintoa tulisi kehittää, että se voisi parhaalla mahdollisella tavalla tukea suomalaisen yhteiskunnan kehitystä? Kaiketi sote uudistuksellakin sitä tavoitellaan. Tarvitaanko kuntia enää?

 Toimiva kunnallishallinto on ollut joka tapauksessa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilari. Mikäli sote etenee maakuntamallin pohjalle, mitä jää kunnille, varsinkin kun sinne ollaan tuuppaassa muitakin tehtäviä, kuten palo ja pelastustoimi. Todettakoon, että valtio on siirtänyt kuntien tehtäväksi viimeisen 20 vuoden aikana merkittävästi tehtäviä, ja toisaalta se on lisännyt kontrollia siitä, miten tehtävät toteutetaan.

 On syntynyt uusia toimintamalleja; kuntien yhteistyötä ja kuntaliitoksia. Samaan aikaan ne ovat kuitenkin vaikuttaneet kuntien rooliin korostaen hyvinvointipalveluiden merkitystä.

Miten kuntakoon kasvu sitten vaikuttaisi. Kuntakoon kasvu vaikuttaa identiteetti- ja demokratiatehtävään kielteisesti muuttamalla kunnan ja kuntalaisten välistä suhdetta. Pienempi kuntakoko tukee demokratia, perinteiden ja identiteetin kaltaisia arvoja. Ihmiset tuntevat päätöksentekijät ja kunnalla on yhteisöllistä merkitystä.

Suuremmat kunnat tai ylhäältä ohjatut suuret palvelurakenteet eivät mielestäni välttämättä johda parempiin palveluihin, suurempaan tehokkuuteen, saatikka julkisen talouden säästöihin. Voi käydä myös päinvastoin.  En ole onnistunut näkemään, että näin olisi käynyt. Paras-lain piti tuoda säästöjä. Tulikohan niitä? Väitän, ei missään kuntayhtymässä. Tosin, eihän noita vertailulaskelmia rohkene tehdä, kuin muutamat harvat paikkakunnat. Suuret palvelurakenteet johtavat siihen, että palveluita keskitetään, pienten kuntien asukkaat eivät pysty valvomaan etujaan, koska niillä ei ole painoarvoa. Ero kaupunkikeskuksissa ja maaseudulla asuvien palvelujen välillä kasvaa. Kuntakoon suurentuessa tai palveluita yli kunnallistettaessa paikallinen hallinto irtaantuu, eikä lähidemokratia toteudu, varsinkaan, jos maakuntavaalit toteutetaan listavaaleina.

Jotta kunnat voisivat toimia merkittävinä demokratian, elinvoiman ja palvelujen tekijöinä, on pidettävä huolta kuntien kyvystä luoda ja ylläpitää elinvoimaa ja kehittää entistä tehokkaampia lähipalveluiden järjestämistapoja, Kuntien on samalla voitava ohjata ja säännellä palveluiden järjestämistä, sekä tuettava kuntalaisten aktiivisuutta, osallistumista ja paikallista uudistumista. Nämä eivät ole vaihtoehtoisia, vaan välttämättömiä. Tämä on välttämätöntä tiedostaa myös meillä Pyhäjärvellä.

Kuntien tehtävät tulee painottua asukkaiden valintojen toteuttamiseen, kuntalaisten edun valvomiseen sekä palveluista ja elinvoimasta huolehtimiseen.

Kunnallisen itsehallinnon vahvistaminen tuottaa paikallisiin voimiin, ideoihin ja aloitteellisuuteen perustuvaa kasvua ja uudistumista. Kiinnostus paikalliseen politiikkaan ja osallistumiseen kasvaa. Kunnat voivat hyödyntää paikallista osaamista, tietoa ja keskittyä tärkeinä kokemiin asioihin.

Uuden luominen on mahdotonta jatkuvien konfliktien ja tempoilevan päätöksenteon ilmapiirissä.

Valtion ja kuntien yhteistyö on tärkeä, vaikkakin näkökulma on erilainen. Yhteistä on se, että kummankin taho on sama: toiminta Suomen ja kansalaisten parhaaksi. Kunnissa se edellyttää paikallisista lähtökohdista ja tarpeista tehtävää työtä. Valtion tehtävä on katsoa ja johtaa kokonaisuutta. Kuntalaisten kannalta toimivat palvelut, elinvoimainen alue, toimiva avoin ja rehellinen demokratia edellyttää tähänastista parempaa yhteistyötä.

Kuntauudistamisen epäonnistumisessa on ollut vinoutunut kuntakäsitys. Kunnat on nähty lähinnä palvelukoneena ja kulueränä. Todellisuudessa kunnat ovat sosiaalista rakennetta koossapitävä voima, yhteisöjen toimi-alustoja ja elinvoiman generaattoreita.

Kaikesta huolimatta kuntien perustehtävät tulevaisuudessa tulevat muuttumaan. Onko se eteenpäin menoa vai mitä?  Eroja syntyy maakuntien keskuskaupunkien ja muiden kuntien välillä. Kunnallishallinto ei voi toimia kunnolla, jos sillä ei ole riittävästi vapautta päättää tehtävistään ja niiden järjestämistavoista.

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

Pyhäjärvi 9.1.2015

AJATUKSIA VUODEN 2016 ALUSSA


 
Osa 1 Vuoden 2016 ajatuksia
Taas on vuosi vierähtänyt, mihin se menikään, mitä sain aikaiseksi? Tyypillisiä kysymyksiä, joita varmaan itse kukin on mielessään ajatellut. Edellinen ja edelliset vuodet ovat joka tapauksessa ajallisesti takanapäin. Tekoja mitkä on tehty, ei saa pyyhekummillakaan tekemättömäksi. Mutta, mitä on jäänyt tekemättä, mitä olisi voinut tehdä toisin, siihen on, jos Luoja suo, vielä meillä mahdollisuutemme. Jokainen meistä elää oman elämämme, ei joku meidän puolestamme.
Selänne mietteitä
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen osuus on yli 60 % kaupungin menoista, hieman vajaa 26 milj. euroa. Tein valtuustossa 26.2.2015 § 26 aloitteen, jossa toivoin tehtävän vertailulaskelmia eri vaihtoehdoista. Huom! vertailulaskelmia. Tähänkään päivään mennessä aloitteelle ei ole tehty mitään. Olen pettynyt. Sen sijaan hallitus on asettanut Sote-työryhmän, johon ihme ja kumma, jopa minut on nimetty, tuli yllätyksenä.  Lähiaikoina teen ratkaisuni em. työryhmän jäsenyyteni suhteen. Katson, että toimikunnan olisi pitänyt/pitää toimia avoimesti, ja että tehtävään olisi kuulunut laajempi sotea koskeva selvitys, sisältäen myös aloitteessa esittämäni vaihtoehdot. On järjetöntä ettei eri vaihtoehtoja selvitetä, ja tuoda ne sitten valtuuston päätettäväksi.  No, johdossahan on vain yhteen suuntaan katsovat.  Olisi erittäin tärkeää lähteä ”ruohonjuuri” tasolta. Mitä palveluita pyhäjärviset haluaa/tarvitsee, miten ne halutaan järjestettävän, kustannusvertailut jne. Kaupungin taloutta varten on asetettu taloustoimikunta. (itse en kuulu). Näiden toimikuntien jäseninä on pääasiassa  kaupunginhallituksen jäseniä. Samat ihmiset eri pöydän ääressä.  Piiri pieni pyörii.
Iltakoulua ei joulukuussa ollut, koska valtuustonpuheenjohtajaa Sarkkista ei suostunut kutsumaan sitä koolle! Sen olisi pitänyt olla avoin Sote keskustelu. No ,hänellä lienee asiat kunnossa. Joka tapauksessa kuntalaisilla on oikeus parhaaseen mahdolliseen palveluiden saatavuuteen, ja niistä ei meidän kaupungissa ole keskusteltu/tiedotettu riittävän avoimesti.  Samoin päättäjien tulisi kuulla henkilöitä, jotka toimivat kotihoidossa, laitoksissa jne. eli työntekijöitä ilman että on pelko ”potkuista”.  
Rahaa, rahaa
Rinnevaaralle maksettiin hänelle kuuluva palkka. Nyt tämän vuoden alusta 7 kk:n palkka ja sitten johtajuussopimuksen mukainen vuoden palkka. KHO:n päätöksen mukaan hänellä oli virka kaupunkiimme. Meillä on ollut kuitenkin kaksi kaupunginjohtajaa, ja näin myös jatkuu, koska Veikko Tikkanen tulee takaisin. Aloittanut nyt tammikuun alussa. Samanaikaisesti maksetaan palkkaa tekemättömästä työstä myös Rinnevaaralle. Kokonaisuutena,  todetusta työsyrjinnästä huolimatta kaupunkimme maksaa käytännössä yli 40 kuukauden ajalta kahdelle kaupunginjohtajalle palkkaa. Tämä ruma ja paikkakuntamme mainetta pahasti mustamaalannut episodi maksaa n. 1 milj. euroa. Olen sanonut sen ennenkin, se ei kuulu veronmaksajien maksettavaksi! Ei, vaikka jotkut iloitsevat, että halvallahan tuosta päästiin eroon. Näiden iloitsevien soisi keräävän kolehtia verovarojen kompensoimiseksi. Jokaista pyhäjärvistä kohden se tekisi noin 180,- euroa. Pankit avaavat varmaan mielellään tilin!
Ja niiden, jotka syyttävät A.Liuskan ja allekirjoittaneen hallitusta tästä, pitää perehtyä pöytäkirjoihin ja eri oikeuslaitosten päätöksiin. Virkavapauspäätös todettiin täysin lailliseksi. Mutta, virkaan paluun estämisestä onkin jo muunlaisia päätöksiä, joiden hinta on noin 1 milj. euroa.
Raija Leppäharju
kaupunginvaltuutettu, Pyhäjärvi 9.1.2015
 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Näkemyksiä näkemyksistä


Näkemyksiä näkemyksistä

Tulihan taasen mieleen asioita, jotka askarruttavat mieltäni. Paikallislehdessä valtuustonpuheenjohtaja Sarkkinen kirjoittaa, että Malila ja minä olisimme vaatinen ylimääräistä valtuuston kokousta.  Se on täysi valhe. Sarkkinen oli antanut ilmoituksen lehteen, jo ennen kuin olimme edes käyneet tarkastamassa lopullisesti pöytäkirjan! Asian saa vielä koomilliseksi se, että sitten sähköpostiin ilmestyy Sarkkisen peruminen valtuustonkokouksesta. Pelleilyä.

Näyttää vähän siltä, että pöytäkirjojen laatiminen kokouksen kulkua vastaavasti ei tahdo onnistua millään. En hyväksy sitä, että puheenjohtaja päättää siitä, mitä pöytäkirjaan kirjoitetaan, jos se ei vastaa kokouksen kulkua!

Mitä tulee saman kirjoituksen yhteydessä olevaan Hoijakka asiaan. Totuus on se, että valtuusto 26.11.2015  myönsi investointeihin määrärahan muutoksen, yhteensä 793.500,- euroa. Tuohon määrään sisältyy 530.500,- euroa lastentalon kohteeseen. Että, se siitä.

Tämän päivän hallituksen esityslistalla on asioita, jotka saavat karvat pystyyn. Hallintotoimelle esitetään lisää rahaa yhteensä 306.283,- euroa. Tämä summa on sitä Rinnevaara asiaa. Ja ei muuta kun kaupungin pussista. Onko tämä oikein. Jokainen tietää, että viranhaltija estettiin tulemasta virkaansa. En hyväksy sitä, että maksumiehenä on Pyhäjärven kaupunki. Kuka Teistä, arvoisat lukijani sen hyväksyvät. Tuota rahaa olisi tarvittu oman kuntamme ja kuntalaistemme palveluiden parantamiseen.

Kaupungin talous kipuilee. Tämän vuoden tuloksen arvioidaan olevan -2,6 milj. euroa. Millähän laskuopilla Sarkkinen laskee, kun näkee asian toisin. Vuoden 2016 talousarvioehdotus näyttää peräti -3,6 milj. euroa alijäämää. Kuka omassa taloudessa tekisi näin. Voitot on syöty lyhyellä ajalla. Selänteen kustannukset huikentelevat n. 25 miljoonassa.

Meillä ei ole varaa tämän kaltaiseen. Selänne lehdestä saimme lukea Reisjärven kaupunginhallituksen puheenjohtajan ajatuksia. Todennäköisesti Reisjärvi irtisanoo Selänne sopimuksen. Jäljelle jää Haapajärvi ja Pyhäjärvi.  Päätöksien teossa on havaittavissa, että palvelut keskitetään Haapajärvelle. Sanoisiko, voi meitä poloisia. Olen ymmärtänyt vaalilupauksista, että Pyhäjärvi säilyy itsenäisenä. Voiko niin enää sanoa.

Olen yksi niistä, jotka ovat allekirjoittaneet pyynnön valtuuston iltakouluun. Aiheena Selänne sopimus. Viisautta on se, että sanomme sen irti tänä vuonna. Olen varma siitä, että itse voimme hoitaa sote asiat kustannustehokkaammin ja viisaammin.  Tässä yhteydessä haastan kuntalaisia keskustelemaan asiasta. Joka tapauksessa Peruspalvelukuntayhtymä Selänne on murtumassa.

Yksityinen päiväkoti on kiinnostunut ja halukas aloittamaan Pyhäjärvellä. Mutta asia näytetään torpata kerralla. Lähes kaksisataa henkilöä on allekirjoittanut adressin, jossa esitetään otettavan käyttöön palveluseteli. Mielestäni tällä lyödään kaikki yksityisyrittäjyys, ” ei toivotuksi.” Lasten päivähoidossa on oltava vaihtoehdot: julkinen ja yksityinen. Palveluseteli on käytössä hyvin laajasti maassamme. Ovatko meidän päättäjät yrittäjyyttä vastaan?  Kaupunkimme palveluita  ajetaan alas, ja lujaa vauhtia.

Yrittäjäyhdistyksen valitsema vuoden yrittäjä Tmi Mainostuuli ei saanut minkään laista huomiota kaupungin taholta. Hyvä, että listalla näyttää sentään olevan maaseutuyrittäjän huomioiminen.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa demokraattisesti valittujen päättäjien sisällä on ”klikki”, joka tekee mitä haluaa. Sulle-mulle-tyyliin.

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Myöhäisillan terveiset

Edellisessä blogissani lupasin vielä tälle päivää rustata tekstiä. Nyt tässä vielä istun työpaikalla, enkä ole ehtinyt lukea paikallislehteä. Puhelin on kyllä soinut pitkin päivää siihen tahtiin, että joutuu nyt sitten työpäivää jatkamaan iltamyöhään.
En petä kirjoituksieni seuraajia. Lueskelen K. Sarkkisen kirjoitukset rauhassa. Kirjoitan näillä näkymin huomenna.
Valtuuston puheenjohtajan roolista olen jo aikaisemmin sanonut mielipiteeni. Nyt on mitä ilmeisemmin "pallo karannut". Lehdessä on ilmoitus valtuuston kokouksesta. Nyt,  muutama tunti sitten valtuutettujen sähköpostiin tuleekin peruutus kokouksesta. Miksi valtuuston puheenjohtaja toimii näin? Aikamoinen oli farssi tänään kaupungintalolla pöytäkirjan tarkastamisen yhteydessä.
Palataan
Raija Leppäharju
kaupunginvaltuutettu

Poliitikan kiemuroita


Politiikan kiemurat

Viime valtuustossa oli käsittelyssä useita sopimuksia koskien Rinnevaaraa ja kaupunkia. En lähde käsittelemään niitä erikseen. Sopimusten hinta on kaupungille merkittävä, noin 1 milj. euroa. Kaupunkimme talous on heikossa jamassa. Tällaisiin menoihin meillä ei ole varaa.

 Helmikuussa 2013 valtuuston päätös oli lähtölaukaus sille, missä tilanteessa nyt olemme.

Oliko oikein eri oikeusasteista tulleista päätöksistä huolimatta estää viranhaltijan virkaan paluu?

Nyt tehdyillä sopimuksilla päästiin Rinnevaarasta eroon. Sopimusoikeuteen kuuluu oikeus tehdä osapuolia sitova asiakirja. Koko ”paketin” lopputulos oli vain kallis hinta siitä, ettei oikeusasteiden päätöksiä noudatettu.

Ruman pelin pelaajat ovat valmentautumassa uusiin koitoksiin. Poliittisen kentän joukkueet etsivät uutta pelitilaa. Ja kansa hurraa, vai hurraako?

On huomattava, ettei Rinnevaaraa ole missään vaiheessa tuomittu virkarikoksista.  Onko sitten rikollista olla nainen johtavassa asemassa, onkin toinen asia. Valitettavaa on, että naisen paikka nähdään vain hellan ääressä, ainakin tällä paikkakunnalla.

Luottamustehtävissäkin sukupuolikiintiöt pitäisi heittää romukoppaan. Järki tilalle.

Olivatko sopimukset kunnan ja kuntalaisten edun mukaista?  Mielestäni ei. Vallan ja vastuun tulee kulkea käsi kädessä. Virheitä tietenkin sattuu, mutta niitä ei  tule tehdä tietoisesti.

Olen sitä mieltä, että aiheutettu vahinko ei kuulu kunnan kassasta maksettavaksi. Istuvan kaupunginhallituksen, tulee katsoa kaupungin etua, ja ryhtyä toimenpiteisiin vastuullisten henkilöiden suhteen.  Oikeus tehdä rikosilmoitus on myös jokaisella kuntalaisella.

Selvää selvempikin on, että peli (poliittinen) jatkuu. Harmillista koko jutussa on, että rahaa on palanut, ihmissuhteet kärsineet, kehitys junnannut ja paikkakunnan imago kärsinyt.

Minulta on kysytty, miksi valtuustossa tein vastaesityksen ja sitten äänestin tyhjää. Asian käsittelyn yhteydessä tuli esiin uutta tietoa. Valtuuston olisi pitänyt tässä samassa yhteydessä käsitellä myös em. vastuut. Sopimukset nimittäin maksoivat,  maksumiehenä en voi vastuullisena valtuutettuna olla. Tuolla millillä saisi n 20 uutta käsiparia vanhustyöhön, lapsiperheisiin jne.

Tämä ruljanssi on suuri häpeä koko Pyhäjärvelle.

Kaikesta huolimatta, hyvää joulun odotusta!  Kiitän blogiani lukeneita.

Pyhäjärvi 2.12.2015

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

 

jk. tänään tulee vielä uusi kirjoitus Pyhäjärven Sanomissa olleiden Kimmo Sarkkisen pöyristyttävistä kirjoituksista, jotka eivät ole totuudenmukaisia

 

tiistai 27. lokakuuta 2015

VALTUUSTO 26.10.2015


VALTUUSTON KOKOUS 26.10.2105

 

Olihan taas kokous. Puheenvuoroissa vähän piikkejä sinne ja tänne. Rakentava keskustelu, kuten olisin toivonut, ei saanut tuulta purjeisiin. Ilmeisesti asiat ovat valtuutetuille niin itsestään selviä, ettei niihin kannata ottaa kantaa. Epäilen. Mielipidevaihdolla voisi olla yhteistyön kannalta suuri merkitys.

Aloite, jossa pyydettiin valtuustoa muodostamaan tilapäinen valiokunta, äänestettiin nurin 15-9.
Eli suomennettuna, turpiin tuli. Näin valtuustossa. Jotkut eivät halunneet ottaa asiaan kantaa, joillakin oli ilmeisesti työpaikka kyseessä, avustukset ym.  Kuntalaiset ja lukiani voivat itse arvioida yhteisten asioiden hoitoa kukin tahollaan. Haastan kuntalaisia osallistumaan ja tuomaan mielipiteitä rohkeasti esille.

Olen yksi aloitteen allekirjoittajista. Aloitteen olennainen sanoma oli se, että osa hallituksen jäsenistä eivät nauti luottamusta, koska ovat olleet päättämässä viranhaltijaan kohdistuvasta syrjinnästä. (Käräjäoikeuden päätös). Tämän vuoksi, olisi ollut erittäin tärkeää katsoa totuutta silmiin. Viranhaltijalle on edelleen maksamatta hänelle kuuluva palkka ja syrjintäkorvaus. Siitäkin olisi voinut keskustella. Kuntalaisten pussistako kahden johdan palkka?  On käsittämätöntä, että asia nähtiin hällä -väliä tyyliin.

No, päätös on päätös. Toivon jatkoon menestystä. Se on varmaa, että yhteistyö viranhaltijoiden ja johtavien luottamushenkilöiden kesken on parannuttava. Samoin viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä rakentava vuoropuhelu on enemmän kuin tarpeellista joka foorumissa.

 

Odotettavissa  lienee, että hyväksi kehuttu hallinto vie päätöksineen kaupunkiamme yhä syvempään umpikujaan. Perin oudolta tuntuu se, että tällä hetkellä erittäin tärkeissä asioissa puhutaan toista ja päätökset ovat mitä ovat. Kuka meistä hyväksyy sen, että meidän uusi terveyskeskus näyttää saavan sisälleen perin raihnaiset ”sisuskalut”. Tarkoitan lähinnä röntgeniä, laboratoriota ja lääkevarastoa. Ne näyttävät pysyvän Haapajärvellä. Pitkien matkojen vuoksi kuntalaiset eivät yksinkertaisesti jaksa rampata sivukyliltä etemmäksi kuin tähän meidän omaan terveyskeskukseen.

Kotihoito, ja ikääntyvän väestön hoito vaatii nopeasti lisää resursseja. Siihen varmasti löytyy rahaa, selvityshalu näyttää puuttuvan. Olen edelleen sitä mieltä, että pitäisi nopeasti tehdä vertailu soten suhteen. Oman kaupungin hoteissa toimintaa voidaan kehittää paremmin, omassa keskuudessa, ja omista lähtökohdista, sekä tarpeista käsin. Mikähän selvityksessä pelottaa?

 

KAUPUNGIN MAKSUVALMIUDESTA

Kannan huolta kaupunkimme mahdollisuudesta maksaa laskut ajallaan. Nyt lisämäärärahaa, alun perin 2,4 milj. euroa maksavaan lastentaloon oltiin vailla yli puoli miljoonaa euroa lisää. Yllättävän paljon laskelmat ovat menneet pieleen!

Tämän kaltaiset ylitykset ovat osaltaan syöneet kassavaramme lähes nollaan.. Viime perjantaina kaupunki on joutunut ottamaan lisää  1,5 milj. euroa velkaa. Siitä on maksettu Selänteen maksuosuus. Valtuustossa, eilen  annetun tiedon mukaan kassassa on tällä hetkellä rahaa n. 400.000,- euroa ja laskupinossa on odottamassa mm.  lähes 600.000,- euron Selänteen lasku. Joten kirsu on tyhjä!

 Arvelen, ettei meistä kukaan hoida omaa talouttaan näin. Budjetit on laadittava realistisesti ja niissä on pysyttävä.  Varsin todennäköistä on, että aivan lähiaikoina kaupunki joutuu ottamaan vielä lisää lainaa tälle vuodelle.

Talousarvio ja taloussuunnitelma on valtuuston hyväksymä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden kooste. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota, siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kuntalaki velvoittaa kuntaa huolehtimaan tulorahoituksen riittävyydestä ja maksuvalmiuden säilyttämisestä. Kunnanhallitus, paitsi vastaa hallinnosta, se vastaa myös taloudenhoidosta. Minua huolestuttaa se, ettei hallituksella ja valtuutetuilla näytä olevan kiinnostusta miettiä talouttamme. Iltakoulut olisivat erittäin tarpeellisia paitsi talousasioissa, myös sote- ja pakolaisasiassa.  Ei me voida  pitkään olla kuin siat pellossa. Ylijäämät on tätä menoa syöty varsin nopeasti.

jk. kannan syvää vastuuta ja huolta kaupunkimme tämän hetkisestä hallinnosta ja taloudesta.

Vastuullinen asioiden hoito vaatii muutoksia.

Pyhäjärvi 27.10.2015

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Hallinnon uudistuksesta




Hallinnon uudistuksesta

Aloite valtuustolle hallituksen vaihdosta on maanantain esityslistalla. Aloitteessa todetaan, että hallituksen kaikki jäsenet eivät nauti luottamusta, koska ovat olleet päättämässä eri asioista, joihin nyt on tullut päätökset.  Olen yksi aloitteen allekirjoittajista. Syynä esitykseen on, että katson olevan aika muutokselle. Olemme eläneet ”tuulista” aikaa. Johtavien luottamushenkilöinen ja kaupungin johdon välit eivät liene sellaiset, mitä tämän paikkakunnan etujen ajaminen vaatii. Onko keskinäistä luottamusta, tukemista ja halua aitoon yhteistyöhön? Onko ollut aitoa halua kohdata?

Moniin valituksiin on nyt saatu päätökset. Näihin päätöksiin tulee nyt tyytyä. On lopetettava riitaisuuksien jatkaminen suhteessa kaupunginjohtajaan.

Kuten Sarkkinenkin toteaa, hallituksessa istuu nyt esteellisiä henkilöitä. On ymmärrettävää, että päätösten teko ei ole objektiivista, jos taustalla on asenne, joka on negatiivinen viranhaltijaa vastaan. Vaihtoehto, että kaupunginjohtajalle annetaan potkut, johtaa yhä suurempiin ongelmiin.

Tämä sotku on ratkaistavissa vain poliittisesti, mistä se on syntynytkin. Valtuutettujen pitää nyt avata silmät ja katsoa totuutta silmiin.  Eiköhän me itse kukin olla saatu turpiin jo ihan riittävästi. Kipuilua on turha jatkaa.  Kuntalaisten edun mukaisten asioiden hoito pitää laittaa etusijalle. Kivaa tämä ei todellakaan ole varmaan kenestäkään, vai onko?

Vetoan valtuutettuihin, että löytäisimme muutokseen avaimen, jolla avataan uusi, järkevä ovi päätöksen tekoon.

Mikä rauhoittaisi tilanteen?  Meidän on saatava hallitus, joka toimii yhteistyössä kaupunginjohdon kanssa. Toivon, että jokainen päättäjä miettii vakavasti asian tärkeyttä. Tämän vuoksi on tärkeää, että maanantain valtuustonkokouksessa perustetaan enemmistöpäätöksellä tilapäinen valiokunta valmistelemaan asiaa. Paras mahdollinen joukkue on löydyttävä.  Haluan vielä korostaa, että en syytä ketään, hyvä ja luotettava kokonaisuus hallinnossa on tärkeintä.
Pyhäjärvi 21.10.2015

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu