torstai 1. joulukuuta 2016

TONTTUILUA JOULUN ALLA



TONTTUILUA JOULUN ALLA

Jolunaika lähestyy, tontut kurkkivat ikkunasta.
Otsakkeeni valinta koskee nyt muuta tonttuilua, nimittäin Pyhäjärven kaupunginvaltuuston yksimielistä päästöstä 3.10.2016 §66 vaatia Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen hallitukselta suorittaa erityistilintarkastusta vuosilta 2014 ja 2015.
Selänteen hallituksen tehtäviin perussopimuksen mukaan kuuluu toimeenpanna jäsenkuntien valtuustojen tekemät päätökset. (Perussopimus 8§ kohta 6). Edelleen hallituksen tehtäviin kuuluu laillisuuden valvonta ja taloudenhoidosta vastaaminen.
Perussopimuksen mukaan jäsenkuntien valtuustot käyttävät kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa.
Mutta mitä sitten on tapahtunut tämän jälkeen.
1.     Kaupunginhallitus 21.11.2016 §350 on tehnyt seuraavan päätöksen:
Va. kaupunginjohtajan kokouksessa annettu päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää, että Pyhäjärven kaupunki sitoutuu maksamaan PPKY erityistilintarkastuksen kustannukset, jos tarkastuksessa ei havaita, että viranhaltijat tai kuntayhtymähallitus ovat tahallisesti tai tuottamuksellisesti syyllistyneet toimintaan, josta on ollut merkittävää taloudellista tai toiminnallista haittaa kuntayhtymälle tai sen jäsenkunnille.

Pyhäjärven kaupunki tarjoaa selvitystyölle tilat, jottei kuntayhtymälle koituisi asiasta ylimääräisiä kustannuksia.

Pyhäjärven kaupungin näkemyksen mukaan kyseessä on alle kansallisen kynnysarvon suuruinen palveluhankinta, jonka toimeenpano voidaan aloittaa kuntayhtymän toimesta välittömästi. Kaupungin edustaja pääsee osallistumaan toimeksiantoneuvotteluihin erityistilintarkastuksen suorittavan tahon kanssa.

Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi va. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

2.     Kuntayhtymä Selänteen hallituksen esityslistalla 24.11.2016 esityksen keskeinen sisältö on:
Erityistilintarkastus tehdään, jos Pyhäjärven kaupunki sitoutuu etukäteen maksamaan tarkastuksen kustannukset, jos tarkastuksessa havaitaan. että viranhaltijat tai kuntayhtymän hallitus eivät ole tahallisesti tai tuottamuksellisesti syyllistyneet toimintaan, josta on ollut merkittävää taloudellista tai toiminnallista haittaa kuntayhtymälle tai sen jäsenkunnille. Erityistilintarkastuksen kustannuksiin huomioidaan ulkopuolisen asiantuntijan kustannusten lisäksi myös kuntayhtymän työntekijöiden tekemä selvitystyö.
Pöytäkirja ei em. kokouksesta ole vielä näkyvissä.

Saamani tiedon mukaan kuntayhtymän hallitus on valinnut erikoistilintarkastuksen suorittajan. Ja, että tarkastustyöhön osallistuvat kuntayhtymän johtaja Tuomas Aikkila ja talous- ja henkilöstöjohtaja Seija Kärkkäinen, sekä Pyhäjärveltä hallintojohtaja Henrik Kiviniemi. Ja kaiken lisäksi vielä, että tarkastustyö tapahtuu vasta tammikuussa.

Eihän se näin pitänyt mennä. Kuka/ketkä sotkevat asiaa. Eihän erityistilintarkastus voi olla puolueeton, jos mukana on henkilöt, jotka ovat tilivelvollisia! Itse itseään on helppo tarkastella.


Ihmettelen suuresti meidän kaupunginhallituksen päätöstä kyseisestä asiasta, joka oli kohdassa 1.  
”Kaupungin edustaja pääsee osallistumaan toimeksiantoneuvotteluin.” Mitähän tuollakin on merkitystä – pääsee toimeksiantoneuvotteluihin?
Sanoilla ”tahallisesti”, ”tuottamuksellisesti” ja ”merkittävää taloudellista tai toiminnallista haittaa”, on meidän kaupunginhallitus valitettavasti menetellyt siten, että maksu lankeaa meille. Jokainen osaa tiedostaa, että tahallisuus, tai tuottamuksellisuus on lähes mahdotonta näyttää toteen.
Mutta sittenhän on hyvä repostella mediaan uutisoinnilla: mitähän sitä tällaista vaadittiinkin? Näinhän se menee. Mitenkähän on, tuottaako eri palleilla istuminen aina erilaisen päätöksen?
Miksi valtuustomme yksimielinen tahto puolueettomasta tilintarkastajasta muuttuikin hallituksessa tällaiseksi päätökseksi?
No, toisaalta onhan noita eri asioita muuttunut matkan varrella ennenkin!

Kyllä nyt haisee, ja pahasti.  

Perussopimuksen mukaisesti kuntayhtymän tulee toteuttaa ja maksaa tarkastus. Em. näkemykseni perustuu perussopimuksessa lueteltuihin yhtymähallituksen tehtäviin ja
jäsenkuntien valtuustojen päätäntävaltaan.
Tarkastuksen suorittajana on oltava täysin ulkopuolinen, Pyhäjärven kaupungin hyväksymä ammattitaitoinen tilintarkastaja/tilintarkastajat.

Seuraava lainaus on va. kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen laatima, Pyhäjärven kaupunginvaltuuston 3.10.2016 liitetietona, ja joka on ollut kaupunginhallituksessa 26.9.2016:

Koska erityistilintarkastuksessa on nyt lähdetty aivan poskettomalla tavalla liikkeelle, joutuu pakostakin ajattelemaan Selänne yhteistyötä.
Mielestäni menettely, joka ei tule olemaan puolueetonta, jos se toteutetaan edellä kerrotulla tavalla, on erittäin lähellä perussopimusrikkomusta, jonka näkemyksen on tuonut myös va. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen esille hänen kanssaan käymissäni keskusteluissa.
Ainekset eroamiseen kuntayhtymästä on olemassa. Yhteistyö edellytyksiä ja luottamusta ei mielestäni ole.
 

Lopuksi pari esimerkkiä siitä, mitä mm. pitää tarkastaa:
Pyhäjärven kaupungin osalle v. 2015 tilinpäätöksessä oli henkilöstömenoiksi kirjattu 11,9 milj. euroa.
Kuntayhtymän tilinpäätösten mukaan koko toiminnan ajalta koko yhtymän henkilöstökulut jaettuna henkilöstön määrällä, saadaan keskimääräiseksi vuosiansioksi n. 40.000,- euroa.
Sivistysjohtaja Jukka Lehtosaaren tekemän selvityksen mukaan (selvitys v. 2012) sote palveluiden hoitamiseen Pyhäjärvellä tarvitaan n. 220 henkilöä, mukana oli 4 vakituista lääkäriä. Näin on myös tämänhetkinen tieto henkilöstön tarpeesta.
220 x n. 40.000,- = 8,8 milj. euroa. Ero Selänteen laskuun on siten n. 3,1 milj. euroa!
Ja lasketaanpa vielä toisinpäin:  jos meidän henkilöstökulut ovat 11,9 milj. euroa, niin n. 40.000,- keskimääräisellä vuosipalkalla meidän osalle on jaettu kustannuksia 297 henkilön osalta! (297 x 40.000,-)
          Minä tulkitsen asian niin, että jos Pyhäjärvi hoitaisi sote-asiat itsenäisenä,
          säästöä tulisi n. 3 milj. euroa!
         
Viime valtuustossa kaupunginvaltuutettu Jorma Leskinen toi esille Kiuruveden sote-kustannukset. (nähtävissä Kiuruveden kaupungin sivuilta) Kiuruveden kustannukset ovat n. 780,- euroa asukasta kohden halvemmat, kuin meillä Pyhäjärvellä. Eli,  780,- x 5500 asukasta =  n. 4,3 milj.  mikä tarkoittaa sitä, että meidän osalle tulevat henkilöstömenot olisivat tuon verran pienemmät nykyiseen verrattuna!
          

Laboratoriokustannus tutkimusta kohden olivat tilinpäätöksen 2015 mukaan seuraavat:
Reisjärvi 5,14 €, Haapajärvi 3,35 € ja Pyhäjärvi 4,99 €. Mistähän nuo erot johtuvat?

Kuntayhtymän toiminnan tulee olla luottamuksellista, avointa ja rakentavaa, jotta sen toiminta olisi mahdollista. Näin ei taida valitettavasti olla.

Kaikesta huolimatta
Hyvää Joulumieltä kaikille!

Raija Leppäharju
kaupunginvaltuutettu
Pyhäjärvi ryhmä




perjantai 23. syyskuuta 2016

KIRJE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTILLE


Tulin kirjoittaneeksi presidentille. Kirjoitin seuraavan kirjeen:
 
Arvoisa Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö

Kirjoitan Teille, koska minua huolestuttaa kansalaistemme välinpitämättömyys toinen toisistamme.
Minua kosketti alla oleva sosiaalisessa mediassa 6.8.2016 oleva kirjoitus:

”87-vuotias mummomme kaatui eilen Palokan Prisman parkkipaikalla iltapäivällä, jolloin varmasti paikalla oli paljon muitakin. Hänen vierestään oli kävellyt mies, pysähtynyt hetkeksi ja sanaakaan sanomatta lähtenyt paikalta. Mummomme edessä oli auto kuskeineen pysähdyksissä, odottamassa, että pääsisi jatkamaan matkaansa. Hän istui autossaan usean minuutin ajan katsellen mummomme tilanteen kehittymistä. Kumpikaan näistä arjen sankareista ei vaivautunut ojentamaan auttavaa kättään. (Näiden em. myötätunnottomien idioottien takia minä itkin tänään, kun mummomme surullisena kertoi, ettei kukaan vieras häntä auttanut. Onneksi hänen ystävänsä oli mukana ja sai mummon pystyyn, yksin hän ei siihen olisi kyennyt. Missä ihmeessä on tänä päivänä auttamishalu ja empatia heikompia kohtaan? Mitä sinä haluaisit itsellesi tehtävän vastaavassa tilanteessa? Toivoisin ystävieni ja tuntemattomienkin jakavan päivitystäni. Jospa jonkun ajatusmaailma hieman muuttuisi. Jospa nämä kyseiset sankarit vaikkapa näkisivät tekstini ja heidänkin sydäntään edes pikkuisen kylmäsi oma ajattelemattomuutensa.”

Kuten tiedämme, maamme väestö on ikääntymässä, jonka seurauksena on odotettavissa edellä kuvattuja tapauksia  päivittäin satoja. Kenen ja minkä tahon tulisi puuttua epäinhimillisiin, mitä erilaisimpiin ”heitteillejättöihin”? Kansallisvelvollisuutemme on pitää huolta toisistamme siten, että ojennamme auttavan kätemme apua tarvitsevalle, pitäen mielessä, että joka apua antaa, se apua saa!

Suvaitsevaisuus ja ikääntymisen arvostus tulee istuttaa meihin jokaiseen. Tärkeää on myös nähdä toverillisuus koulumaailmassa. Aikana, jolloin muutoinkin ikääntyvän väestön elämäntilanteet ovat kiistatta kiristyneet, on yhteisvastuullisuus enemmän, kuin tarpeen.

Arvoisa tasavallan presidentti, pyydän Teitä maamme arvojohtajana puuttumaan näihin asioihin ja nostamaan yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus ja toverillisuus esille julkisuuskeskusteluun. Edelleen pyydän, että edesauttaisitte aiheen mukaisen teeman luomisessa maahamme. Teeman nimenä voisi olla esim.

” Välitetään toisistamme”, ”Ojenna kätesi”, ”Ole kaveri” vuoden 2017 teemaksi maahamme.

Kiitän ajastanne tämän kirjeen lukemiseksi. Toivon kunnioittavasti myötätuntoa pyyntööni.

Pyhäjärvi 31.8.2016

Kunnioittain

Raija Leppäharju, yrittäjä, kaupunginvaltuutettu
Hynyntie 31

86800 Pyhäsalmi
 
Sain kiitollisena seuraavan vastauksen, jonka toivoisin puhuttelevan meitä jokaista myös täällä kotipitäjässämme. Nyt, jos koskaan aihe on ajankohtainen; auttavia arjen sankareita tarvitaan!

TP/2920/04.01/2016
 
Hyvä Raija Leppäharju
 
Kiitän tasavallan presidentti Sauli Niinistölle lähettämästänne kirjeestä sekä ehdotuksistanne ensi vuoden osalta.
 
Suomen 100-vuotisjuhlan teema on "Yhdessä", mikä luonnollisesti korostaa myös yhteisöllisyyttä sekä välittämistä.
 
Toivotan teille omalta osaltani hyvää alkanutta syksyä.
 
Parhain terveisin,
Pete Pokkinen
Tasavallan presidentin erityisavustaja

tiistai 23. elokuuta 2016

HALLITUKSEN OHJAUKSESTA JA VELVOITUKSESTA

HALLITUKSEN OHJAUKSESTA JA VELVOITUKSESTA Pyhäjärven kaupunginhallitus teki 4.7.2016 seuraavan päätöksen:
"Kaupunginhallitus päättää antaa Pyhäjärven kaupunkia Ppky Se-länteen tarkastuslautakunnassa edustaville lautakunnan jäsenille, Raija Leppäharjulle ja Markku Liuskalle ohjeen vaatia kuntayhty-män tarkastuslautakuntaa antamaan toimeksiannon kuntayhtymän tilintarkastusyhteisö KPMG Julkishallinnon palvelut Oy:lle. Toimeksiannon sisältönä on selvittää kustannusten kohdentumisen oikeellisuus kuntien kesken tilivuosilta 2014 ja 2015 ja arvioida onko perussopimuksen mukainen kuntien maksuosuuksien määräytyminen oikeassa suhteessa palvelujen käyttämiseen eri kunnissa sekä tulisiko perussopimuksen kuntien maksuosuuksia tarkoittava 15 § kirjoittaa selkeämpään ja vähemmän tulkinnanvaraisuutta mahdollistavaan muotoon. Lisäksi Ppky Selänteen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen ja Selänteen tilinpäätöksen antamien tietojen välillä oli havaittavissa ristiriitaisuuksia mm. laboratoriokustannusten ja lääkeostojen osalta, jotka tulee samalla toimeksiannolla selvittää. Myös tilinpäätöksen sisältämien numeraalisten tietojen esittämistavassa ilmenneet epäselvyydet ja epätarkkuudet tulee selvittää ja avata. Toimeksianto tulee toteuttaa 31.8.2016 mennessä."
Edellä todetusta hallituksen päätöksestä teimme (minä ja Markku Liuska) oikaisuvaatimuksen, jonka hallitus käsitteli 15.8.2016. Vaatimuksemme ja sen päätös on luettavissa ko. kokouksesta laaditusta pöytäkirjasta 15.8.2016. Oikaisuvaatimus hylättiin kuntalain 91§.n perusteella! Hallitus liitti päätökseen VALITUSKIELLON. Lisäksi minulle on tulossa hylkäämispäätös oikein saantitodistuksella vahingonkorvausukaasilla! Kaupunginhallituksen ratkaisussa todetaan:
” Laillisuusperusteita oikaisuvaatimuksessa ei esitetä ja oikeudelliset perusteet oikaisuvaatimuksen toteuttamiseen omistajaohjauksen kannalta lain tarkoittamalla tavalla puuttuvat, joten tarkoituksenmukaisuusperiaate ei ole pätevä.”
Jopa jottain, onhan päätös. On omituista, että selvitystyö ”määrätään” meidän luottamushenkilöiden tehtäväksi. Selänteen tarkastuslautakunnan jäseninä olemme suorittaneet tarkastuslautakunnalle kuuluvat tehtävät. Lautakunta on sitten antanut arviointikertomuksen. Valtuuston kokouksessa nousi häly kustannusten jakautumisen oikeellisuudesta eri osakaskuntien kesken, samoin esim. laboratoriokustannusten yksikköhintojen merkittävä eroavuus eri osakaskuntien välillä.
Valtuuston kokouksen jälkeen hallitus, viranhaltijan esittelystä lähti ”isännän” ottein potkimaan minua ja Liuskaa selvittämään Selänteen kustannuksia edellä todetussa hallituksen (4.7.) kokouksessa.
Oikaisuvaatimuksemme hylkäämistä on va. kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen ja vt. hallintojohtaja Henrik Kiviniemen allekirjoittamassa asiakirjassa perusteltu monin sanakääntein. Tekstiä on peräti 3 sivua, joissa on viitattu useisiin lakikohtiin. On harmillista, että herrat ovat joutuneet uhraamaan työaikaansa perusteluissa, joiden osalta minulla on myös näkemykseni.
  On totta, että kuntalaissa on pykälät omistajaohjauksesta. Mitä taas omistajaohjaus merkitsee, ei ainakaan sitä, että kuntalaki, konserniohje, tai kuntayhtymän perussopimus oikeuttaisi hallitusta viranhaltijan esittelystä pakoilemaan sille kuuluvaa tehtävää. Lakipykälien, konserniohjeen ja perussopimuksen kohtia en lähde tässä yhteydessä luettelemaan ja tulkitsemaan. (Tulisi vähän liika pitkä blogi).
Kuntayhtymän perussopimuksen 5 §:n mukaan jäsenkuntien valtuustot käyttävät ylintä päätösvaltaa peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä. Valtuusto ei Selänteen tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä päättänyt tällaisesta toimeksiannosta, jonka nyt hallitus katsoo oikeutetuksi ”omistajaohjauksellisena menettelytapana” minulle ja Liuskalle antaa. Kuntalain omistajaohjausta koskevat lainkohdat eivät sovellu tämän kaltaiseen toimeksiantoon, saatikka VELVOITTEESEEN. Lisäksi oikaisuvaatimuksen perusteluiden s. 1 viitataan kuntalain 6§, 46§ ja 48§:iin, joita Tikkanen ja Kiviniemi tulkitsee siten, ettei ”kuntaa edustavilla ole oikeutta poiketa tai kieltäytyä toimintaohjeesta.” Oho, sanon minä. Jos näin olisi, miksi sitten valittaisiin mihinkään lautakuntiin edustajia, jos loppupelissä hallitus päättäisi miten siellä toimitaan. Omistajaohjauksellinen toimintaohje ei voi yltää Selänteen tarkastuslautakunnassa käsiteltävien asioiden valmisteluun ja täytäntöönpanoon, kuten oikaisuvaatimuksemme hylkäämisen kuvauksessa väitetään.
Asiakokonaisuudesta päättäminen kuluu kuntayhtymän perussopimuksen mukaisesti Pyhäjärven kaupunginvaltuustolle. Sitä paitsi Selänteessä on johtoryhmä, jossa on viranhaltija edustus Pyhäjärveltä ja nyttemmin perustettu talouden tasapainottamistyöryhmä, jonka varsinaisina jäseninä Pyhäjärveltä ovat Paavo Leskinen ja Henrik Kiviniemi.

Merkille pantavia huomioita pöytäkirjoista ja esittelyteksteistä em. asiaan liittyen: 1. Kaupunginvaltuuston kokous kesäkuussa käsitteli Selänteen tilinpäätöksen. Lukekaa sen esittelyteksti ja päätös. Ristiriitaisuutta Selänteen arviointikertomuksen ja tilinpäätöksen välillä ei todettu. 2. Sitten kaupunginhallitus 4.7. § 218 kohdassa. Esittelytekstissä todetaan: ”Selänteen tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä lukuisissa valtuutettujen puheenvuoroissa esitettiin epäilyjä kustannusten kohdentamisen oikeellisuuteen jäsenkuntien kesken. jne.” Va. kaupunginjohtajan muutetussa päätösehdotuksessa lisäyksenä on tullut seuraavan sisältöinen kappale: ”Lisäksi Ppky Selänteen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen ja Selänteen tilinpäätöksen antamien tietojen välillä oli havaittavissa ristiriitaisuuksia mm. laboratoriokustannusten ja lääkeostojen osalta, jotka tulee samalla toimeksiannolla selvittää. jne.”

Minulle jää epäselväksi, mitä ristiriitaisuuksia hallitus on nähnyt arviointikertomuksen ja tilinpäätöksen välillä? Mihin perustuu viranhaltijan ehdotus tältä osin? Vastuun siirtäminen kaupunginhallituksen päätöksellä Selänteen tarkastuslautakunnalle ja siellä Pyhäjärveä edustaville jäsenille ei ole perussopimuksen mukainen.

Pyhäjärvi 23.8.2016
Raija Leppäharju kaupunginvaltuutettu

tiistai 26. heinäkuuta 2016

JUHLAVALTUUSTON 14.7.2016 PÖYTÄKIRJA


JUHLAVALTUUSTON 14.7.2016 PÖYTÄKIRJA


No niin, pöytäkirja historiallisesta kokouksesta on laadittu. ”Voip olla, että minulla on luki- ja ymmärtämishäiriö”, mutta pöytäkirja EI vastaa kokouksen kulkua.
Seuraavassa suora lainaus pöytäkirjasta pykälästä 57 otsakkeella ”Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen”

Päätös:
Kaupunginvaltuuston kokous jatkui klo 15.10.
Puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi nimenhuudon. Paikalla 21 valtuutettua ja 5 varavaltuutettua. Läsnäololuettelo on liitteenä nro 4.

Puheenjohtaja totesi, että Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikornin tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 on käsitelty kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.6.2016.

Asia on uudelleen valtuuston käsittelyssä äänestysjärjestyksessä tapahtuneen virheen vuoksi ja asia käsitellään siltä osin uudelleen eikä asiasta avata keskustelua.

Puheenjohtaja sanoi tekevänsä seuraavan äänestysehdotuksen.
Laila Malila otti itselleen puheenvuoron.
Puheenjohtaja totesi uudelleen, että asiaa ei avata uudelleen keskusteluun, vaan asia käsitellään äänestyksessä tapahtuneen muotovirheen osalta.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 15.25 valtuuston työjärjestyksen 13 §:n mukaisen syntyneen epäjärjestyksen vuoksi.
Kaupunginvaltuuston jatkokokoukseen lähetetään eri kutsu.

 

 

Edellisessä blogissani kirjoitin kokouksen kulun em. pykälän osalta, johon kokous päätettiin.

Nyt kommentoin laadittua pöytäkirjaa.
Tuossa päätöksessä todetaan ”kaupunkikornin tililinpäätös”. Minkälainen on kornin tilinpäätös? (virallisen asiakirjan kirjoitusvirhe).

Päätöksessä todetaan, että ”Puheenjohtaja sanoi tekevänsä seuraavan äänestysehdotuksen.” Kuitenkaan ei ole kirjattu, minkä äänestysehdotuksen?

Puheenjohtaja Sarkkinen ei keskeyttänyt kokousta, vaan päätti kokouksen. HÄN EI PERUSTELLUT PÄÄTTÄMISTÄ SYNTYNEEN EPÄJÄRJESTYKSEN VUOKSI, kuten pöytäkirjassa todetaan.
Valtuusto ei tehnyt päätöstä jatkokokouksesta!

On käsittämätöntä, miksi virheellisiä/puutteellisia pöytäkirjoja laaditaan. On eri asia keskeyttää kokous, kuin päättää kokous.  Taktikoidaanko tarkoituksella, jotka johtavat valituksiin, joiden tekijöitä sitten parjataan ja arvostellaan julkisuudessa, kuten tähänkin saakka.  No, tämä on sitä saastaista, sekavaa ja tarkoitushakuista politiikkaa, joka on kaupungin ja kuntalaisten edun takia  saatava loppumaan.
Sitten vielä pöytäkirjaan oli kirjattu seuraavina asialistalla olevien asioiden osalta päätöksenä seuraavaa:

 Päätös:
Asia käsitellään erikseen kutsuttavassa kaupunginvaltuuston jatkokokouksessa.

 Puheenjohtaja päätti kokouksen pykälään 57 lyömällä nuijan pöytään.  Valtuusto ei tehnyt sen jälkeisistä asioista mitään päätöksiä, kuten nyt pöytäkirjaan on kirjoitettu.

Summa summaarum:

Tätäkö on yhteisten asioiden hoito?  Ei todellakaan, kaukana siitä. Paikkakuntamme on enemmän, kuin kaoottisessa tilassa, olemme kuilun partaalla, valitettavasti!  Kyseessä on harvainvalta, joille ei laillinen demokratia merkitse mitään. Tarvitaanko Pyhäjärvellä valtuustonkokouksia, koska kirjatut päätökset eivät vastaa kokouksen kulkua?

Onko tässä syy, miksi Namoa (suorat lähetykset kuntalaisille) nykyinen valtaenemmistö ei ota käyttöön? Näin pöytäkirjat voidaan tehdä sellaisiksi kuin halutaan.

Jk. Ainut mikä juhlakokouksessa oli aitoa, saimme nauttia maittavat täytekakkukahvit.

Kaikella ystävyydellä

Pyhäjärvi 26.7.2016

Raija Leppäharju
kaupunginvaltuutettu

 

 

 

 

maanantai 18. heinäkuuta 2016

JUHLAVALTUUSTO 14.7.2016


JUHLAVALTUUSTO 14.7.2016

Vanhassa pappilassa 150 vuotta sitten, v. 1866 pidettiin kuntakokous, jossa pitäjällemme valittiin päättävät elimet. Eivät tuolloin varmaan toivoneet, että nyt ”juhlakokous” olisi saanut näin ala-arvoisen lopun, kuin nyt 14.7.2016.

Uutisoinnit, kenen antamia ne ovatkaan, juhlakokouksesta, ovat valitettavasti jälleen negatiivisuutta lisääviä.  Ne eivät myöskään ole olleet kokouksen kulun mukaisia. Totta on se, että kokous lopetettiin, mutta, mutta.. miksi niin?

Juhlakokous alkoi juhlavasti, kuten kuuluukin. Aluksi valtuuston puheenjohtaja luki pöytäkirjan 150 vuotta sitten pidetystä kokouksesta. Oli mielenkiintoista kuultavaa. Saimme kuulla hienoa musiikkia ja seurakunnan tervehdyksen.

Asialistalla oli 10 asiaa. Ennen Pyhäjärven kaupungin tilinpäätöksen ja vastuuvapauden myöntämistä koskevan asian käsittelyä, joka oli asiana nro 6, saimme nauttia täytekakkukahvit. Kiitos Airalle kumppaneineen.

Kahvittelun jälkeen kokous jatkui. Mutta missä merkeissä.. Kimmo Sarkkinen luki ja esitteli asian nro 6, joka oli: ”Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen  vuodelta 2015”. Saman tien hän yllättäen rajasi, että hän ei anna asiasta puheenvuoroja. Puheenvuoropyyntöjä kättä nostamalla oli useita.  Sarkkinen sanoi toistamiseen, että asiasta ei keskustella! Miksiköhän?

Olennaista on, että edellisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa oli otsake: ” Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös.”

Siis valtuuston kokouksessa 20.6.2016 ei tilinpäätöksen osalta ollut asiaotsakkeena vastuuvapauden myöntäminen. Toin kyllä samaisessa 20.6.2016 pidetyssä valtuustonkokouksessa sen esille, että asiaotsakkeesta puuttui vastuuvapauden myöntäminen, mutta sitä ei noteerattu.

Nyt tässä juhlakokouksessa virhe haluttiin korjata. Ja näinhän olisi tapahtunut, jos puheenjohtaja olisi ymmärtänyt roolinsa.  Mutta Sarkkinen kielsi keskustelun, joka valtuuston työjärjestyksen17 §:n perusteella on kiistatonta. Miksi hän teki niin?

 Tuota asiaotsakevirhettä ei suoranaisesti myönnetty, vaan asian tuominen uudelleen käsittelyyn perusteltiin sillä, että 20.6.2016 pidetyssä kokouksessa oli äänestysjärjestys ollut virheellinen.

 Hyvä on, jos näin johtoroikka näki äänestysjärjestyksen osalta. Mutta miksi Sarkkinen itsepintaisesti piti kiinni siitä, että tilinpäätöstä ja vastuuvapautta koskevasta asiasta ei käydä keskustelua, vaikka se oli asialistan asia nro 6.

Niinpä tilanne johti siihen, että Sarkkinen ei pystynyt, mitä ilmeisemmin eri neuvojen joukosta päättämään mitä tehdä. Sekoiltuaan hän totesi ensin, että kokous keskeytetään ja heti kohta kaupunginjohtajan antoi ohjeen Sarkkiselle: ”päätä kokous”. Puheenjohtaja päätti kokouksen ja löi nuijan pöytään.

Sarkkisen puheenjohtajana olisi tullut antaa puheenvuorot ja johtaa kokousta maltillisesti asialistan mukaisesti. ”Minä määrään” sanonnat eivät kuulune valtuuston puheenjohtajalle valtuustokokouksen johtamisessa.

 

Valtuuston työjärjestyksen 17 § koskee puheenvuoroja. Siinä todetaan ”Kun asia on esitelty, siitä on varattava tilaisuus keskustella. Asian esittelyn jälkeen siitä on aina varattava tilaisuus keskustella. Keskusteluoikeus on siinä mielessä rajoittamaton, ettei pyydettyjä puheenvuoroja voida evätä.”

Valtuuston puheenjohtajan tulisi ymmärtää em. pykälän velvoite.

Tuon tässä ilmi, että on vääristeltyä antaa tietoa, että jotkut valtuutetut aiheuttivat tämän ikävän lopun kokoukselle. Tilanne johtui erittäin huonosti johdetusta valtuuston kokouksesta.

Kokouksen olisi voinut esim. keskeyttää, pitää tauko ja jatkaa kunniakkaasti asialista läpi. Näin varmaan olisi pitäjän perustajatkin toivoneet.

Miksi ylipäätään juhlakokoukseen otetaan tällainen asia? Oliko tarkoituskin aiheuttaa hämminki, jonka aiheuttajat taitavat olla muita, kuin nyt on annettu ymmärtää.

Kaikella ystävyydellä! Positiivisuutta Pyhäjärvelle toivoen

Pyhäjärvi 18.7.2016

 

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu

 

 

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kotihoidosta ja vammaispalveluista


Maanantain 21.3. Pyhäjärven kaupunginvaltuustossa on käsiteltävänä asia otsakkeella:

Kotihoidon ja vammaispalveluiden henkilöresurssien ja kokonaistilanteen selvittäminen

Kyseessä oli kotihoidon ja vammaispalveluiden henkilöresurssien lisääminen. Minulle ja monille päättäjille on tuotu huoli siitä, että meillä Pyhäjärvellä on asiassa parannettavaa. Käsipareja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Omalta osaltaan myös työntekijöiden sairauslomat ovat heikentäneet tilannetta. Työ on raskasta ja vaativaa. Hoidettavat ovat yhä vanhempia ja sairaampia.

Vanhuspalvelulain tavoitteena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia ja terveyttä. Tavoitteena on myös parantaa iäkkäiden henkilöiden mahdollisuutta saada laadukkaita palveluita sekä vaikuttaa palvelujensa sisältöön ja toteuttamiseen.


Kuntien tehtävänä on laatia suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi ja arvioitava VUOSITTAIN palvelujen riittävyyttä ja laatua. 

Valtuustomme on 14.12.2015 velvoittanut tähän arviointiin. Tämä työ näyttää vaan kestävän luvattoman kauan. Eri tahoilta on tullut tietoa, suorastaan avunhuutoa siitä, että meillä on vähintään kahden lähihoitajan alimitoitus suhteutettuna tehtyihin työtunteihin. Kodinhoidon parissa työskentelevien työn kuormittavuus on totta.

Kaupunginhallituksessa asiaa oli käsitelty. Hynninen, Karvonen ja Tuikka olivat olleet sitä mieltä, että Pyhäjärven kotihoidon palveluin tulee lisätä kaksi määräaikaista lähihoitajan vakanssia. Sitä olivat vastustaneet P. Leskinen, A. Kauranen, M. Kärkkäinen-Rytkönen ja K. Tikkanen. Äänestystulos: 3-4 vakansseja ei lisätty.


Asia oli sitten maanantain valtuustossa.

Valtuustossa tein esityksen, että päätettäisiin kahden määräaikaisen lähihoitajan palkkaamisesta välittömästi, ainakin nyt siihen saakka kun terveyskeskus valmistuu. Kyseeseen olisi tullut hieman yli 30.000,- euron määrä.  No, äänestykseensähän se meni.  Kotihoidon resurssien lisäystä kannattivat lisäkseni: Hynninen, Aulakoski, Koski, Savolainen, Karvonen, Torssonen, Tuikka, Nurminen ja Mykkänen.

Kiitos heille!


Ei ole kauan siitä, kun kauhisteltiin siitä, että vanhuksia makuutetaan laitoksissa. Useimpien suomalaisten unelma on, että saisi vanheta omassa kodissa.  Kuntien pitää korvamerkitä rahaa vanhustenhuoltoon, velvoittaa suunnittelemaan ja mitoittamaan kotihoito hyvin. Eihän maailmassa ennen ollut näin paljon yli 90 ja 100 vuotiaita. Laitospaikkoja tarvitaan edelleenkin, mutta kotihoitoa on kehitettävä. Kotihoidon ongelmat on pakko ratkaista tai unelma kauniista vanhenemisesta omassa kodissa on painajaista. Ja sitä painaista ei kai meistä kukaan halua?


Olkoonkin, että taloutemme on kireä, asiat, ne yhteiskunnan perustehtävät, on pidettävä etusijalla. Lapsiperheet, sairaat, vanhukset. En voi käsittää, enkä ymmärtää valtuuston päätöstä.

Etenkään siinä varjossa, että ”hiukkasen” kiinnisaantiin rahaa kyllä on löytynyt!


VALTUUSTOALOITTEESTA


Valtuustoaloitteeni, jossa pyysin tiettyjen määrärahojen siirtämisestä erityisosaajan palkkaamiseksi elinkeinojen kehittämiseksi, aiheutti runsaasti keskustelua. Hyvä niin. Asia ei siinä kohtaa edistynyt.

Valtuustonkokouksen lopussa tein asiasta uuden aloitteen. Eli: Pyhäjärven kaupungin tulee varata lisämääräraha pikaisesti yritystoiminnan, maa-ja metsätaloustoiminta mukaan lukien, kehittämiseen, verkostoitumiseen ja olemaan mukana jokaisen elinkeinotoimintaa harjoittavan arjessa. Tämä työ on tällä hetkellä erittäin tärkeää. Katsotaan nyt, eteneekö aloite ja missä ajassa.

Aloite luettavissa netistä, kun valtuustonkokouksen pöytäkirja sinne ilmaantuu.

Pyhäjärvi 25.3.2016

Raija Leppäharju

kaupunginvaltuutettu